RISTEYS
Kävelin pitkin kiireisiä New Yorkin katuja syyskuussa 2013. Olin hetkeä aikaisemmin ilmoittanut sisarilleni ja äidilleni aikeistani irtisanoutua maajohtajan pestistäni ja vieläpä taloudellisesti vaikeana aikana. Tiesin, että kyseessä oli ISO päätös ja täydellinen elämänmuutos, joka vaikuttaisi koko loppuelämääni pysyvästi. Mitään muuta en sitten tiennytkään.

Hiljainen ja erilainen ääni oli alkanut kasvamaan sisälläni suuremmaksi ja suuremmaksi. Olin siihen asti yrittänyt sivuttaa ja kieltää koko äänen viestit parhaan kykyni mukaan, sillä ne olivat johdattamassa minua jonnekin täysin tuntemattomaan ja minua pelotti.

Siihen mennessä olin edellisten vuosien aikana kouluttautunut työn ohessa mm. kundaliinijoogan opettajaksi, käynyt coaching-koulutuksen ja olin opiskelemassa vapaa tie-henkisen kasvun ohjaajaksi.  Alunperin olin lähtenyt hakemaan joogasta  ”vähän stressittömämpää ja rennompaa oloa arkeen ja kehoon.” Enpä arvannut, että minun kohdallani lopulta kundaliinijooga avaisi kokonaisen Pandoran lippaan ja menolipun pikajunalla uuteen maailman.

ILMAN SUUNNITELMAA EI OLE TULEVAISUUTTA?

Palataan hetkeksi takaisin syyskuiseen New Yorkiin, jossa päätökseni syntyi. Pysähdyin sitomaan kengännauhojani kadulla, lähellä sitä kohtaa, jossa tornit olivat rysähtäneet maahan vuosia aiemmin. Kun nostin katseeni huomasin edessäni koulutuksia myyvän katumainoksen, jossa lapsen ympärillä oli salamoiva ja myrskyävä taivas ja teksti: ”Ilman suunnitelmaa, on kuin laittaisit lapsesi katastrofin keskelle.” Niimpä ajattelin ja hymähdin. Näin olin juuri tekemässä. Suunnitelmaa tai strategiaa minulla ei ollut.

PELON AALLOKKO
Seuraavalla viikolla olin takaisin Suomessa ja tiesin, että minun olisi kerrottava päätökseni ääneen myös pomolleni. Jännitin kohtaamista, sillä se merkitsi päätökseni elämistä myös todeksi. Edeltävän viikon makasin iltaisin Kalliossa sijaitsevan kaksioni lattialla vastustaen koko asiaa ja vastustaen myös kaikkea minussa. Kohtasin ja tutustuin pelkooni milloin itkuna ja huutona, milloin rukoillen ja meditoiden. Välillä vaan tuijottaen taivasta ja hengittäen ja välillä otsa lattiaan painettuna antautumisen hetkinä.

Tunsin pelon kehossani ja matkasin sen myötä syvälle.  Pelon kanssa eläminen tai sitä vastaan taistelu, oli niin suurta, että se myös sairastutti minut fyysisesti sillä viikolla ja oksensin kaiken ulos, mitä suuhuni laitoin. Välillä pystyin seuraamaan kamppailuani ja mustia ajatuksiani ikään kuin ulkopuolelta ja neutraalisti, mutta hyvän osan ajasta olin täysin mieleni  vankina. Kysymykset, joita päässäni vilisivät olivat mm.: Mitä minulle tapahtuu? Miksen voi vain elää “normaalia” elämää ja olla siihen tyytyväinen? Miksi ihmeessä olen jättämässä kaiken turvallisen? Mitä vikaa minussa on, kun minun täytyy tehdä näin?  Olenko ihan sekaisin? Miten tulen ikinä selviytymään?

Minulla ei ollut minkäännäköistä suunnitelmaa, jota kohti olisin lähtenyt reippain askelin kulkemaan sen jälkeen, kun jättäisin työni seuraavana kesänä. Yritin vimmatusti kyllä miettiä ja suunnitella, mitä voisin tehdä tai, mitä lähtisin opiskelemaan. Ehkä voisinkin vain vaihtaa työpaikkaa, ajattelin. Yritin hamuilla epätoivoisesti ihan mitä vaan, kunhan en  vaan joutuisi kohtaamaan tyhjyyttä  ja sisällä tuntuvaa häpeää, kun joutuisin selittelemään ihmisille, etten tiedä, mihin olen oikeastaan matkalla. ”Minusta vain tuntuu, että näin minun kuuluu tehdä,” kuulosti täysin naurettavalta.

SUUNNITELMALLISUUS JA PLAN B
Siihen mennessä olin oppinut, että plan B piti aina olla valmiina takataskussa -toimettomaksi ja paikalleen polkemaan ei saa jäädä. Olin sisäistänyt perheen ja yhteiskunnan hiljaiset kriteerit pärjäämisestä, onnellisuudesta ja turvallisuudesta. Ne olivat tarkoittaneet minulle järkevää yliopistotutkintoa, jolla varmasti työllistyy, hyvää ja vakaata työpaikkaa, omistusasuntoa ja  vakituista parisuhdetta, johon sisältyisi myös lapset. Näiden avulla varmistin yhteiskuntakelpoisuuteni, turvallisuudentunteeni ja kuulumiseni muuhun porukkaan. Näistä minulla oli viimeistä lukuunottamatta takataskussa kaikki ja mistään en olisi halunnut luopua. Silti en ollutkaan onnellinen tai tuntenut oloani hyväksi. Pitkä parisuhde oli loppunut elämänmuutosprosessin myötä reilu puoli vuotta aiemmin.

Ilman tuttua ja turvallista suunnitelmaa tuntuikin, että olin hyppäämässä mustaan aukkoon, tyhjiöön ilman köyttä ja mitään vakuuksia siitä, että tulevaisuus kantaa. Samalla tiesin sisimmässä, että juuri niin minun kuului tehdä.  Kaikki muu oli todellisuudessa egoni ja mieleni suurta vallan taidonnäytettä.

Tiesin, että olin näennäisesti hukassa, mutta samalla matkalla täysin oikeaan suuntaan.

MITÄ ON PELKO
Pelko on tunne. Se johtuu pääsääntöisesti meidän ajatuksista, jotka sitten laukaisevat koko emotionaalisen ketjureaktion, käytösmallit ja toimintatavat. Tunne on vain energiaa. Mitä enemmän tunnetta yrittää vastustaa ja  kieltää, tai mitä enemmän siihen ajatuksillaan keskittyy, sitä enemmän tunne kasvaa ja saa valtaa elämässä.

Buddhalaisten oppien mukaan itse tunne menee ohi 1,5 minuutissa, jos vain suostumme tuntemaan pelkän tunteen. Kun lisäämme vettä myllyyn uskomalla  ja jatkamalla tunteen laukaissutta ajatuksen ajattelua, alkaa kärsimys.

On tärkeää, ettei pelon tunteestä (tai muista kielteisistä tunnetiloista) yritä päästä väkisin eroon, sillä pelon tuntemisessa ei ole mitään väärää. Kaikenlaiset yritykset yrittää ohjata ja kontrolloida ajatuksia ja tunteita ovat lähinnä tuomittuja jossain kohti epäonnistumaan. Olen itse kokeillut kaikkia mahdollisia vastustuskeinoja.

”Ajatukset tuntuvat erittäin todellisilta, mutta ne eivät ole totta.”

Oman matkani myötä olen kuitenkin saanut lahjaksi suuren rohkeuden ja myötätunnon pelon kohtaamiseen, olipa kyseessä sitten oma pelko, tai henkilö, joka tarvitsee apua oman pelkonsa selättämiseen ja kohtaamiseen. Olen oppinut ja nähnyt, että henkisen muurin takana odottaa aina suurempi vapaus ja tila hengittää.   Se, mitä on myös tehtävissä, on yksinkertaisesti lakata uskomasta ajatuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Haitalliset ajatus-ja uskomusmallit on myös korvattavissa uusilla.  

Pelon läpi pääsee, kun sen kohtaa.

ELÄMÄ ALKAA SIITÄ, MIHIN PELKO PÄÄTTYY
Missä olen, kuka olen nyt? Myrskyjä ja tyyneyttä on tullut ja mennyt.  Uusia kerroksia samoista vanhoista jumeista on tullut kohdattavaksi. Tarkastelen itseäni. Hengitän, sydän lyö ja  olen vieläkin elossa, näennäisesti rauhallisten puitteiden ympäröimänä. Ulkona avautuu Lissabonilaisen talon katto ja ränsistynyt sälekaihdin, pilvinen taivas ja takapihalta kantautuu lastentarhan leikkivien lasten äänet.

Kertaakaan en ole hyppyäni tai päätöstäni katunut. Ja vaikka olisin, ei sekään olisi haitannut. Kaikista kasvukivuistani huolimatta ja niistä hyvin pitkälle johtuen, olen kiitollinen, että uskalsin hypätä. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että uskalsin kohdata myös täydellisen tyhjän tilan kerta toisensa jälkeen, jossa ei tapahdukaan mitään. Uskalsin kohdata tietämättömyyden, avuttomuuteni ja  antaa tilaa ja aikaa todelliselle minälläni ja omalle henkiselle kasvulleni. Kasvu ja oppiminen jatkuu edelleen ja loppuelämäni.

Koen tänä päivänä olevani enemmän totta ja vapaa, kuin ikinä ennen. Elämäni on avautunut täysin uusista kohdista. Elämä kantoi ja vei minut käsittämättömiin seikkailuihin ympäri maapalloa, uusien ihmisten ja suurten opettajien pariin,  ja opettamaaan itsekin. Ennen kaikkea suurimman matkan olen tehnyt sisälleni.

 Joskus on vain hyvä hengittää ja katsoa, mitä tapahtuu, täysin rauhassa.

Nyt tunnen lähestyväni taas uutta risteystä ja  samojen kysymysten äärelle: mitä nyt tapahtuu? Tällä kertaa huomaan, että mukana on kuitenkin ihan erilaista rauhaa, luottamusta ja tietämystä.Vain muutos on pysyvää.

MILTÄ NÄYTTÄISI SINUN HYPPYSI?
Useimmiten kuulemani lausahdus oman päätökseni jälkeen oli: ”niin, kyllä minäkin, jos voisin. Mutta kun on tuo asuntolaina, lapset. Nyt ei ole hyvä hetki.. Jatkamalla omaa listaasi syistä, miksi juuri sinä et voi tehdä muutosta omassa elämässäsi, oli kyseessä sitten pieni tai suuri muutos, alat ehkä kohtaamaan rehellisemmin omia pelkojasi ja pinttyneitä uskomuksiasi. Alat kohtaamaan ennen kaikkea niitä asioita, joista et halua tai uskalla luopua, vaan pidät kiinni.  Ja siinäkään ei ole mitään pahaa tai väärää.  

Välillä on täysin sallittua ja hyväksi kaatua täysin rähmälleen ja ryvetä pohjalla. Ilman sitä kasvu, oppiminen ja muutos ei liene edes mahdollista.

Olen luopunt oman matkani aikana todella monesta asiasta. Paljolti maallisesta omaisuudesta mutta eniten ehkäpä omista henkisistä painolasteistani. Onnellisimman ja maittavimman ateriani olen nauttinut säilykepurkista tähtitaivaan alla höyrylaivassa, en suinkaan 5 tähden ravintolassa. Luopumisen myötä olen huomannut, että samaan aikaan tilalle on alkanut tulla juuri niitä asioita, joita aidoimmin tarvitsen juuri sillä hetkellä. Useimmiten ne eivät ole olleet niitä, joita mieleni halusi.

Joskus asiat, joita tarvitsen mennäkseni eteenpäin, ovat olleet haastavia kohtaamisia ihmisten kanssa. He ovat peilanneet minulle minun omia haavojani, jotta olen saanut ne pintaan ja parannettua. Joskus taas matkalleni on tupsahtanut yllättäen ystävällinen henkilö, joka kutsuu kotiinsa yöpymään ilmaiseksi. Tai uusi ystävä, jonka olkapäätä vasten saa vaikkapa itkeä vieraassa paikassa, kun tuntuu, että nyt ei jaksakaan omin voimin.

Kaikilla meillä on omat polkumme ja matkamme ja oppiläksymme opittavana. Kukin kulkee tavallaan eikä ratkaisun tai muutoksen tarvitse olla äärimmäinen, vaan se voi olla pienen pieni askel toiseen suuntaan. Vanha tapa, jota rupeaakin tekemään uudella tavalla.  Hyvä on kuitenkin aika ajoin tutkia sitä, mikä on itselle ihan aidosti totta ja onko itselleen täysin rehellinen. Mistä ei uskalla luopua? Usein ne asiat tai uskomukset, joista pitää eniten kiinni, vievät nimittäin kaikista eniten juuri sitä omaa voimaa ja energiaa.

VOIMAVIIKONLOPPU TAMPEREELLA 30.1-31.1.2016

MEDITAATIO JOULUUN
Hijennä mieli, istu rauhassa. Hengitä rauhassa nenän kautta sisään ja ulos. Siirry mielen ja ajatusten tasolta sydämesi tasolle, sydämeesi, ja lepää hetki siinä, sydämesi rakkaudessa. Pyytämisen sijaan, yhdistä yhä enemmän sinun mieltäsi ja sydäntäsi yhdeksi. Mitä enemmän tietoisuuden yhdistymistä ja laajentumista tapahtuu, sitä enemmän vietät aikaa rauhallisuudessa ja rauhassa ja sitä vähemmän tarvitsee pyytää, mitään. Olet vain, siinä, läsnä, ja luotat, annat energian virrata.