Mantran eheyttävä voima, suomalainen Amrit Naad esittäytyy!

img_20161108_143344

Suomesta on  tähän mennessä puuttunut  pitkään vakavasti otettava mantramusiikkiyhtye, joka soittaisi myös kundaliinijoogaperinteen musiikkia, sillä sen mantroilla on erityinen eheyttävä vaikutus ja värähde.

Kotimainen Amrit Naad muovautui, kun joukko samanhenkisiä muusikoita löysi tiensä yhteen. Alkoi yhteisen unelman rakennus: ”haluamme tarjota suomalaisen vastineen ja luoda eheyttävää, kaunista ja merkityksellistä musiikkia, jonka myötä kuulija voi palata takaisin yhteyteen ja sydämensä äärelle ”, Amrit Naad kiteyttää.

Amrit tarkoittaa kirjaimellisesti nektaria ”pyhää vettä”  ja Naad kosmista ääntä tai kosmoksen värähtelyä, joten jo yhtyeen nimi antaa lupauksen siitä suunnasta, johon sen musiikki tähtää. Pääosin Amrit Naadin musiikissa käytettävistä mantroista on peräisin kundaliinijoogasta, sillä yhtyeessä on myös useampi kundaliinijoogan opettaja.

Haluamme luoda eheyttävää, kaunista ja merkityksellistä musiikkia, jonka myötä kuulija voi palata takaisin yhteyteen ja ykseyteen – Amrit Naad

screen-shot-2016-10-31-at-20-55-19
Amrit Naad vasemmalta oikealle: Sat Darshan, Mikko Koivisto, Veli Sola ja Anu Ramjas Kaur

Esittelyssä yhtyeen jäsenet

Vaikka musiikkia tehdään tosissaan, yhtä tärkeää on yhtyeen jäsenille myös ilo ja spontaanius

Sat Darshan kasvoi muusikkosuvussa ja lauloi jo pienestä pitäen. Kouluikäisenä mukaan tuli soittimia pianosta bassoon, mutta varsinainen musiikin palo syttyi joogan ja sen kautta löydetyn henkisen musiikin myötä. Intialainen musiikki tuli mukaan kuvioon vuonna 2009, ja nykyään Sat Darshan opiskelee intialaista klassista Dhrupad-laulua maailmankuulujen Gundecha Brothersien johdolla.  Mantramusiikkia Sat Darshan  on laulanut, soittanut ja säveltänyt vuodesta 2008 lähtien sekä Suomessa että ulkomailla ja Amrit Naadissa hänen spesiaaliteettiinsa kuuluu näiden lisäksi kaunisäänisen intialaisen jousisoittimen dilruban soitto. Sat Darshan on myös ääniterapeutti ja Shaktitanssin ja Kundaliinijoogan pioneeriopettajakouluttaja.

Mikko Koivisto on helsinkiläinen lyömäsoittaja, soiton opettaja, sekä soitinten korjaaja ja rakentaja. Hänelle äänen olemus, eli saundi, on tärkeintä! Yhtälailla soittaessaan musiikia, tai soittimia korjatessa ja rakentaessa, hän hakee aina parasta ja kauneinta sointia. Mikko omaa pitkän historian perkussionistina pääkaupunkiseudun afro-kuubalaisen musiikin piireissä, joissa hänet tunnetaan nimellä ”el presidente” tai ”pressa”. Vuodesta 2010 lähtien Mikko on myös opiskellut intialaista hindustani-musiikkia sekä tabla -rummun soittoa. Musiikki, ja sen käyttö parantavana ja opettavana voimana, sekä kanavana lähemmäs itseä, lähimmäistä sekä maailmankaikkeutta, on aina ollut lähellä Mikon sydäntä.

Veli Sola on tullut tutuksi henkisten piirien musiikin ystäville monissa yhteyksissä kitaristina, sitaristina ja kirtan-laulajana ja laulupiirien vetäjänä. Hän on suomalaisen mantramusiikin pioneeriyhtyeen Sharanamin perustajajäsen ja keikkailee säännöllisesti monien muiden kotimaisten ja kansainvälisten artistien kanssa ja luo musiikkia myös mm. jooga- meditaatio- ja tanssisessioihin. Veli on taustaltaan klassinen kitaristi ja uskontotieteilija joka on viettänyt useita vuosia Intiassa opiskellen alueen musiikillisia ja henkisiä perinteitä ja on harvoja suomalaisia sitarin ja Intian klassisen raaga-musiikin esittäjiä. Veli työskentelee myös kitaraopettajana ja on valmistumassa 2017 kundaliinijoogan opettajaksi.

Anu Ramjas  löysi  palon viulun soittoon pitkän tauon jälkeen kundaliinijoogassa käytettävien mantrojen kautta. Viulun soiton lisäksi Anu Ramjas on laulanut erilaisissa kokoonpanoissa  läpi koko elämänsä. Erilaisia vaikutteita ja inspiraatiota musiikkiin hän on saanut asuessaan eri kulttuureissa sekä eri henkisen musiikin tyylilajeista. Amrit Naadissa Anu Ramjas soittaa viulua, laulaa ja säveltää. Mantramusiikissa ja Amrit Naadissa yhdistyvät kaikki hänelle tärkeät asiat: henkisyys, luovuus, improvisaatio, syvyys ja ilo. Musiikin lisäksi Anu opettaa myös kundaliinijoogaa, shaktitanssia ja valmentaa ihmisiä henkisen kasvun polulla vapaampaan elämään.

Amrit Naad esiintyy Helsingissä, joogakoulu Shantissa 16.12.2016 kello 19-21.
Oviraha 15/10 euroa. Paikkana tunnelmallinen joogakoulu Shanti ( Runeberginkatu 43, Töölö). Musiikista voi nauttia meditoiden tai vaikka makuuasennossa leväten.
Tapahtuma facebookissa.

Amrit Naadin musiikillisia maisitiaisia voit seurata yhtyeen Facebook-sivuilla. Yhtye on parhaillaan tekemässä  myös  levyä. Kaikki sävellykset ovat omia.

Lisätietoja: Anu Ramjas/ anuramjas@gmail.com

Mainokset

PISTETÄÄNKÖS HERSKAA SUORAAN SUONEEN?

anu_kaur_060

PAINE MUUTOKSELLE

Kesän 2011 kynnyksellä en voinut oikein hyvin. Syitä oli monia. En  halunnut viettää koko kesälomaani toipuessa vaan halusin löytää työkaluja itselleni ja arkeen avuksi, jotka auttaisivat pysyvämpään muutokseen. Aloinkin tutkailemaan löytyisikö jostain rentouttavaa joogaretriittiä heti lomani kärkeen, jossa voisin buutata koneistooni lisää virtaa. Olin astangajoogannut jo muutamia vuosia. Säännöllisen epäsäännöllinen joogaus olikin tehnyt keholleni hyvää ja oli siinä rentoutunut mielikin.

Ainoa leiri, joka aikatauluihini sopi, oli neljän päivän kundaliinijoogaretriitti Frantsilassa. Sen ohjasi Charanpal Singh/ Tommi Kujala. Hetken siinä silloisen (ja välillä nykyisenkin) tapani mukaan vatvoin mielessäni, että mitenköhän, jaksaisikohan sitä ihan todella sittenkään, onko mulla rahaakaan, mitäs jos vaan nukkuisi, ehkei nyt olekaan sopiva hetki.. Retriitin aamuherätykset tuntuivat minulle myös naurettavan aikaisilta. Mutta lopulta perjantaina soitin Tommille ja kysyin, josko vielä mahdun mukaan(retriitti alkoi maanantaina). Mahduin. Tuo retriitti muutti minun elämäni suunnan.

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ?

Pakokauhu, levottomuus ja jonkinlainen shokki eivät olleet kaukana niistä tuntemuksista, joita koin ensimmäisessa kundaliinijoogan aamusadhanaharjoituksessani. En ollut ikinä elämässäni meditoinut, toistellut gurmukin kielisiä mantroja tai istunut paikallani niin pitkään ja vieläpä niin aikaisin aamulla. Tämä maailma oli jotain todella outoa, uutta ja kummallista. Olin ymmälläni, miten joku saattoi ylipäätänsä koko touhusta pitää!

Ensimmäisten retriittipäivien ajan pääsinkin tiedostamattani ensimmäistä kertaa kosketuksiin defenssieni kanssa, tai oikeastaan sen kanssa, mitä tarkoittaa minun systeemissäni, kun kohta mennään rytinällä vastustuksesta ja egosta läpi. Siitä en tosin vielä tiennyt mitään, mitä tarkoittaa egon vastustus tai defensit, kuka vastustaa ja miksi, mikä mieli?

Se itku tuli todella syvältä

Neljännen päivän aamusadhanassa tämä sitkeä mielen vastustukseni alkoi rakoilemaan. Lopulta eräässä mantrameditaatiossa aloin itkemään vuolaasti ja se itku tuli todella syvältä. Samalla tuntui kuin teräksinen maski olisi revitty päältäni pois. Lopulta käsittämätön energia ja rauha valtasi minut. Ensimmäisen kerran (sitten luultavasti syntymäni) olin löytänyt tieni hetkellisesti takaisin itseeni ja kotiin. Se olotila  ja yhteys tuntui joka solussa todellisemmalta kuin mikään aiemmin kokemani, ja samalla niin kaukaiselta, kuin se elämä ja yhteiskunta, jossa itse elin. En ollut aiemmin kokenut sellaista tietoisuuden, ymmärryksen ja rauhan ja aitouden tasoa tai yhteyttä saati sitten autenttista rakkautta muiden ihmisten kanssa. Tuntui, että värähtelin aivan uusissa ulottuvuuksissa ja energioissa.

TIETOISUUDEN POLULLA

Tuosta  ensimmäisestä todellisesta kohtaamisesta itseni ja jumaluuteni kanssa (usein sanon, että minua lyötiin pölkyllä päähän ja minut herätettiin) on nyt viitisen vuotta. Sen jälkeen matkani ja muutokseni on ollut intensiivistä. Olen myös meditoinut lähes päivittäin. Samalla sukellus muurien ja mielen läpi on jatkunut ja yhteyteni sekä tietoisuuden tasoni syventynyt ja laajentunut. Olen matkallani tutustunut sittemmin moneen muuhunkin oppiin ja tekniikkaan ja ennen kaikkea uusiin ihmisiin. 

“Mieli on hirviö, kun se elää isännän roolissa, ja enkeli, kun siitä tulee palvelijasi.” -Yogi Bhajan

HENKINEN KASVU

Henkisen polun taivaltaminen ei tarkoita, että kasvaisit joksikin muuksi, toisia paremmaksi tai positiiviseksi yli-ihmiseksi.  Suunta matkalla on pikemminkin takaisin itseen, ”alkulähteellä” ja kohti todellista vapautta.

Kasvu tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikesta sellaisesta, mikä ei ole aidosti totta ja johon on mielen tai muun  kautta takertunut esimerkiksi pelosta, tarvitsevuudesta, omistus-tai turvahakuisuudesta, on lopulta päästettävä irti ja luovuttava. Näitä asioita voivat olla esim. omaisuus, ihmissuhteet,uhriutuminen, tarve olla aina iloinen onnistuja, kontrollointi, toimintatavat, uskomukset jne. Usein myös terveyden menettäminen on viesti, että jonkin on todella muututtava, sisältäpäin.

Tällä luopumisen asteittaisella matkalla oppii (ja joutuu) askel askeleeltä hyväksymään ja kohtaamaan lopulta kaiken itsessään silmästä silmään ilman, että mitään yrittää muuttaa, poistaa tai kieltää, olipa kyseessä sitten negatiivinen, vaikea tunne asia tai tilanne.  Tämä on toisaalta armollista siinä mielessä, että näin itse voi joka hetki muuttaa myös oman todellisuutensa, kun huomaa, että ulkopuolisia ei tarvitsekaan syyttää esimerksi omasta pahasta olosta, tai he eivät ole vastuussa onnesta. Kaikki ulkopuolinen on lopulta vain heijastusta omasta sisäisestä maailmasta. Mutta henkinen kasvu ei ole mielelle aina helppoa ja muutosvastaisuutta kohtaavat kaikki.

Varjot ja valo kulkevat käsi kädessä ja valon kasvaessa  varjotkin näkyvät entistä selvemmin. Kumpaakin tarvitaan.

KUNDALIINIJOOGA

Olen saanut  eheyttäviä ja transformatiivisiä kokemuksia ja oppeja monista henkiseen kasvuun ja itsensä ja mielen kehittämiseen liittyvistä traditioista, tekniikoista, harjoituksista ja  koulutuksista. Kundaliinijooga muodostaa kuitenkin minulle sen tukirangan ja ytimen, joka kannattelee ja antaa raamit. En ole ainakaan vielä törmännyt yhtä voimalliseen teknologiaan.

Kundaliinijoogaa kutsutaankin tietoisuuden joogaksi. Tietoisuus omasta kehosta, mielestä, keskittymisestä ja intuitiosta kasvaa pikku hiljaa, mutta jo yhden tunnin jälkeen huomaa varmasti vaikutuksen. Jokainen kundaliinijoogatunti on myös erilainen ja tunnin aikana pääsee tutustumaan mm. mantroihin, kriyaan, meditaation, hengitysharjoituksiin, ja niiden kautta omaan sisäiseen maailmaan.

Kundaliinijoogan(kin) tavoitteena on lisätä itsetuntemusta sekä kosketusta omiin voimavaroihin. Se ei ehkä sovellu ihmiselle, jonka tavoitteena on vain kehon hallinta ,vartalon treenaus tai pelkkä rentoutuminen. Mutta se sopii ihmiselle, joka etsii harjoituksesta myös henkisyyttä ja yhteyttä omaan itseensä. Siinä palataan lähelle joogan filosofiaa, itsensä kehittämiseen.

Kundaliinijooga vahvistaa lisäksi mm. hermojärjestelmää ja auttaa stressiin ja uniongelmiin ja se balansoi kehoa sekä mieltä. Siinä liikutellaan myös valtavasti erilaisia energioita. Joogamuotona se sopiikin siten helpottamaan ihan tavallisen matti meikäläisen arkea ikään, sukupuoleen tai omaan liikkuvuuteen katsomatta.

Itselleni kundaliinijooga on ollut heroiinipiikki, johon jäin koukkuun. Aina kun olen etääntynyt itsestäni, tarjoaa se minulle pikamatkan takaisin sisimpääni ja yhteyteen. Ilman säännöllistä annostani vieroitusoireeni, kuten mm. mielen ja uskomusteni aiheuttama stressi, levottomuus, pelot sekä illuusio siitä, että minun kuuluu itse kontrolloida ja ohjailla kaikkea, ottavatkin helpommin vallan.

Onnellisuus on syntymäoikeutesi
-Yogi Bhajan

TULE KOKEILEMAAN!

Mieli ja Meditaatio 

Buddha was asked: “What have you gained from Meditation?” He replied: “Nothing.” “However”, Buddha said, “let me tell you what I lost : Anger, Anxiety, Depression, Insecurity, Fear of Old, Age and Death.”

Mieli_Meditaatio_kuvallani_JPG.jpg

Ramjas Kaurin Kundaliinijoogatunnit Studio Eudokiassa, Torkkelinkatu 21, Katutaso (Kallio/ Helsinki)

  • Tiistai aamujooga 22.3. ja 29.3. klo 7-8.30/ 13 euroa kerta
  • Torstain lounasjooga  17.3., 24.3. ja 31.3. klo 11-12 /10 euroa kerta

Ilmoittautuninen edellisenä päivänä kello 19 mennessä: ramjaskaur6@gmail.com