“Your task is not to seek for love, but merely to seek and find all the barriers within yourself that you have built against it.” -Rumi

Rakkauden soturi-blogissani tutkin ja ihmettelen mm. henkiseen kasvuun, vapaampaan elämään, voimaantumiseen ja naiseuteen liittyviä ilmiöitä, tarinoita, kokemuksia, oivalluksia ja oppeja. Olen alunperin Helsingistä ja sittemmin maailman eri kolkkia kolunnut ja elämänmuutoksen tehnyt henkinen nainen, coach/ valmentaja, kundaliinijoogan-ja shaktitanssin opettaja, vapaa tie-henkisen kasvun ohjaaja ja toki paljon muutakin näiden titteleiden takana. Olen matkani varrella opiskellut oppiakseni ja opettanut osatakseni ja näitä jatkan edelleen. Paras kouluttaja on elämä itse, ja jotta ymmärtäisin kaiken kokemani vieläkin syvemmin, päätin ruveta kirjoittamaan ja perustaa tämän blogin. Pyrkimyksenäni on omalla matkallani murtaa myötätunnolla ja voimalla kaikki ne muurit, jotka pitävät rakkauden, totuuden, aitouden ja todellisen opastuksen loitolla mielen hälinän seassa ja auttaa samalla muita. Tervetuloa matkalle mukaan!

VAPAUDEN MUURIT

Kävelin viime maaliskuussa Nelson Mandelan jalanjäljillä Robinin saarella Etelä-Afrikassa. Saarelle tultaessa katseeni kiinnittyi ensimmäiseksi kylttiin, jossa luki isoin kirjaimin FREEDOM. Tapasin opastetulla kierroksella myös henkilön, joka oli viettänyt saarella 5 vuotta vankina ja hän kertoi omista kokemuksistaan, vapaustaistelustaan ja oman selviytymistarinansa. Tunsin jälleen kerran olevani hyvin etuoikeutettu monella tapaa: minun ei ole tarvinnut taistella sotia oikeuksieni, ihonvärini, uskontoni, uskomusteni tai sananvapauteni vuoksi. Suurimmat taistelut olenkin elämässäni käynyt oman pääni sisällä ja ainoa todellinen vapauteni este on ollut oma mieleni. Se onkin sitten toiminut kuin aineettomana vankilana. Tarve hallita, omistaa, kontrolloida tai vaikkapa uhriutua ( listaa voi jatkaa vapaasti) ovat kaikki loistavia esimerkkejä keinoista, joilla omaa ja yhteistä vankilaa voi pitää yllä. Sanotaan, että mieli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pitkään mieleni toimi puhtaasti pelkkänä isäntänä, mutta nyt olemme oppineet  välillä jo vaihtamaan rooleja. Tämä tosin on vaatinut ja vaatii edelleen jatkuvaa harjoittelua ja tietoisuutta ja  siinä samalla onkin tosin sitten myös muuttunut ensin sisäinen elämäni ja tapa, jolla maailmaa katson ja sitä myötä myös ulkoiset puitteet.

Henkiset muurit

Ympäröimme itsemme helposti muureilla, jotka tulevat lopulta niin paksuiksi, ettemme itsekään enää näe sisällemme. Kuvittelemme, että meidän täytyy suojautua viholliselta ja peittää siten itsemme. Pelkäämme, että mikäli näytämme jotain aitoa ja todellista, meitä satutetaan, tai että meidät tuomitaan. Ja kipua pelkäämme, usein myös totuutta ja sen myöntämistä itselle. Rakennammekin muureja ja pidämme yllä erilaisia naamareita ja rooleja, joiden olemassaolosta harva on edes itse tietoinen. Muut näkevät tosin niiden läpi helpommin. Ei rooleissa mitään vikaa sinällään ole varsinkin, jos niistä on tietoinen. Joskus ne voivat olla jopa hyvin tarpeellisia. Mutta mitä, jos se todellinen vapaus olisikin juuri sitä, että mitään muureja tai naamareita ei tarvittaisi? Ei tarvitsisi suojautua, ei olisi yksityisaluetta, johon vain harvalla on lupa pistäytyä. Ei tarvitsisi puolustautua tai hyökätä, sillä mitään menetettävää ei olisi. Minkälaista olisi kohdata elämä ja toinen ihminen tästä kohdasta käsin, aidosti omana itsenä? Minkälaista sinun elämäsi olisi, jos kohtaisit itsesi entistä useammin täysin rehellisesti, mitään peittelemättä, pakenematta tai arvostelematta? Kuka ja mitä sieltä löytyisi? Hyvä kysymys ja samalla henkinen harjoitus, jota esitän myös itselleni päivittäin, on: ”kuka minä ihan oikeasti olen”? 

Omaa  matkaani siivitti pitkään kysymys, kenen elämää elät? Joku minussa halusi maistaa vapautta, joka ei olisi riippuvaista muiden mielipiteistä, yhteiskunnan ja perheen odotuksista tai minun omista peloistani. Tällä tiellä olen vieläkin. Poistuessani muuten tuolloin maaliskuussa Robinin saarelta, veneemme viereen tuli polskimaan muutama  hassutteleva delfiini. Muistan elävästi, kuinka vapaalta ja onnelliselta minusta sillä hetkellä tuntui. Oli kuin oma henkilökohtainen ja siihenastinen ”vapaudentaisteluni” olisi kulminoitunut näihin ihaniin meressä eläviin nisäkkäisiin. Taisipa siinä muutama helpotuksen ja ilon kyynel vierähtää samalla poskelleni. Minulle delfiinit nimittäin symboloivat juuri sitä itseään: vapautta, viisautta, iloa ja yhteyttä!

 Meditaatio (yksi monista) mielen rauhoittamista kaipaavalle löytyy  täältä.

Laura Voutilaisen tulkinta rakkauden soturista täältä.