Mielen peikot, pelot ja vastustus tulee hyväksyttäviksi ja vapautettavaksi  vasta, kun niille antaa aidosti sijaa tulla esiin. Eheytyminen ja painolasteista vapautuminen tapahtuu pikku hiljaa, sivutuotteena, useimmiten sillä hetkellä, kun on lopettanut  ajattelemisen ja analysoinnin, yrittämisen, etsimisen, jonkun muun tavoittelemisen ja on vihdoin pysähtynyt itsensä äärelle, rennosti.

All you need is love

Ystävänpäivä 14.2.2016. Takana on jo monta päivää meditaation ja mielen kundaliinijoogan 2.tason opettajakoulutusmoduulia. Vettä on satanut joka päivä yhtäjaksoisesti. Sade on sopinut hyvin koulutuksen teemaan ja matkaan, jota on tehty mielen ja oman minän sisälle.

Tänään ystävänpäivänä olen istunut itseni parissa ja yhdessä ryhmämme kanssa paikoillani ja tehnyt yhdeksän 31 minuutin intensiivistä ja moniulotteisesti haastavaa, alitajuntaa puhdistavaa meditaatiota sekä ollut koko päivän puhumatta, hiljaisuudessa ja ilman teknologiaa. Illan saapuessa olen nälkäinen ja uupunut. Samalla mieleni on kuitenkin rauhallinen, olen korkeissa energioissa ja täysin läsnä . Opettajani Shiv Charanin  ja hänen vaimonsa Satya Kaurin Quinta do Rajo-nimisessä ashramissa Portugalissa seva*-työntekijät ovat kattaneet ruokasalin kauniiksi. Jokaisella istumapaikalla on suklaakonvehti ja Valentine’s-day kirje ja pöydissä kynttilät.

*Seva tarkoittaa pyyteetöntä työtä (selfless service). Työn vastapainoksi ei odoteta henkilökohtaisia etuuksia, mainetta tai kunniaa.  Kun annan, saan myös itselleni. Toisen pyyteetön palveleminen ilolla ja egotta on suuri henkinen harjoitus, jossa kohtaa vastapainoksi monta oman mielensä ansaa ja estettä, henkistä ja kehollista lukkoa, ja tällä kertaa niitä ei pakene. Samalla on mahdollista opetella intensiivisesti läsnäolon taitoa ja pysähtyä.  Olen itse myös ollut harjoittelemassa sevaa samassa Ashramissa kolme kuukautta puoli vuotta aimmin. Ehkä kirjoitan siitä kokemuksesta tuonnempana.

Happy Valentines day my love!

Olemme kukin tähän koulutukseen osallistuva  saaneet tehtävämmeksi kirjoittaa rakkauskirjeen, joka jaetaan sattumanvaraisesti tänä kansainvälisen  romanttisen rakkauden juhlapäivänä. Kävelen hiljaisuudessa ruokalautaseni kanssa kohti yhtä huoneen takana olevista pöydistä. Yhtäkkiä  kuitenkin pysähdyn.  Oikealla puoleni salin keskivaiheilla on pöytä, joka kutsuu minua luokseen sittenkin enemmän. Istun alas tuolille, jossa on tyyny tekstillä: All you need is love. Hymyilen ja avaan samalla istumapaikallani olevan rakkauskirjeen. Hengitykseni salpaantuu hetkeksi. Sehän on minun itse kirjoittama kirje, jonka olin tarkoittanut jollekin muulle!  Ei voi olla totta, mikä todennäköisyys, että noin 30 istumapaikasta valitsen juuri tämän?

Vaistonvaraisesti mieleeni tulee, että minun kuuluisi vaihtaa paikkaa, sillä minunhan oli tarkoitus saada jonkun muun kirje (se olisi hauskempaa) ei suinkaan omaani. Hetkeksi istahdankin viereiselle penkille. Mutta välittömästi tajuan, että eihän minun kuulu vaihtaa paikkaa. Tämä tajuamisen hetki on niin voimakas, että sisälläni kipinöi. Tämähän on juuri se kirje, jota olen tiedostamattani odottanut koko elämäni. Rakkauskirje itselleni!  Näinkö kauan siinä meni että tajusin ja näinkö helppoa se olikin? Ei se, että kirje tuli, vaan mitä se minussa aukaisi.

Rakasta itseäsi!

Aiheen tutkiminen on ollut tapetilla jo vuosia. Helppoa tämä laji ei ole. Itsensä rakastamisen tärkeydestä puhuvat kaikki, niin henkiset gurut kuin maallisemmatkin matti meikäläiset. Siitä on tullut jo vähän kulunut sisustustuotteiden slogan, maallistunut toteamus. Mutta kuinka moni pysähtyy todella sen äärelle?  Kuinka moni tietää, mitä se  itsensä rakastaminen oikeasti tarkoittaa? Miltä se maistuu, miltä se tuntuu?

On autenttista ja epäautenttista rakkautta, ohimeneviä virtauksia, takertumista sekä syvää rajatonta ja ehdotonta rakkautta, joka ei ikinä kulu loppuun, aseta ehtoja tai  odota vastakaikua jne. Olen lukenut lukuisia rakkaudesta  ja itsensä rakastamisesta kertovia kirjoja ja oppaita, kuunnellut opetuksia, opiskellut, käynyt kursseilla, tehnyt harjoituksia. Monet kertovat, että itsensä rakastaminen tarkoittaa heille käytännössä sitä, että hyväksyy itsensä juuri sellaisenaan, että osaa antaa itselleen anteeksi,  että asettaa itsensä etusijalle, ettei anna itsen yli käveltävän, asettaa rajoja, että kohtelee itseään hyvin  ja armollisesti ja muistaa hemmotella silloin tällöin, että kuuntelee itseään, että tekee kivoja asioita itselleen, että hyväksyy joka hetken täydellisenä sellaisena kuin se on jne. On affirmaatiota ja peiliin ja seiniin liimattavia muistutuksia. Yhdyn kaikkiin näihin ja olen samoja asioita harjoittanut myös tietoisesti vuosia ja jatkan niitä edelleen. Mutta jossain kohti affirmaatioiden ja muiden harjoitustenkin taakse on sukellettava. Miten se tapahtuu?

Sydämeni vivahteikas matka

Olen ollut rakastunut  romanttisessa mielessä, rakastanut ei romanttisesti ja autenttisesti, kokenut  lukuisia hetkiä (esim. erilaiset kundaliinijooga- yms. tantraretriitit  ja koulutukset ja muut tapahtumat ja kohtaamiset, joissa on vallinnut rakkaudellinen ja hyväksyvä ilmapiiri), jolloin olen tuntenut sydämessäni suurta keveyttä ja rakkautta, yhteyttä maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Olen  opettanut rakkausaihetta joogan ja valmentamiseni kautta, rakastanut sydän rikki ja surullisena ja rakastanut sydän täynnä iloa ja sydän täynnä rauhaa. Sydämeni on särkynyt. Mutta ennen kaikkea sydämeni on kokenut montaa eri vivahdetta. Se on ollut tässä elämässä monesti täysin auki ja lempeä sekä niin täynnä elämää, että olen meinannut pakahtua.  Olen myös kokenut itseni valona ja energiana, ollut ykseyden tilassa mieleni ulottumattomissa ja kokenut rajatomuutta, kun jumala on avautunut kauttani.  Kaikkien näiden ”seikkailujeni” jälkeen ja ansiosta olen siis kuvitellut, että tiedän mitä itsenä rakastaminen myös tarkoittaa tai miltä se tuntuu. Väärässä olen ollut.

Olen yrittänyt kuin koira etsiä luuta tai olla etsimättä, välillä jo kuvitellen, että olen sen oivaltanut.

Tällaista itseeni kohdistuvaa ja suoraan minulle osoitettua rakkauden energiaa, joka minussa tänä ystävänpäiväniltana  tai valentinoksen aattona odottamatta, salaa ja täysin yllättäen aukeaa kirjeeni ansiosta, en ole kohdannut. Se on jotain uutta. Se on jotan minua suurempaa. Se valuu joka soluuni ilman, että yritän tehdä mitään.  Kyyneleet virtaavat ilosta ja helpotuksesta poskilleni, nauran. Tuntuu, kuin universumi pilailisi kanssani, virnistän sille takaisin. Olen yrittänyt kuin koira etsiä luuta tai olla etsimättä, välillä jo kuvitellen, että olen sen oivaltanut.  Tänä iltana tunne rakkaudesta ja täydellisestä kelpaavuudestani  itselleni on voimakas. Mutta samalla se ei ole mitään ihmeellistä, ikään kuin se olisi ollut jotain niin tuttua, jonka aina olen tiennyt, mutta jonka olen unohtanut matkan varrella.

Koen, että tässä ja nyt, räjähtäneenä, meikittä, ilman lapsia, parisuhdetta (tunsin pitkään, ettei elämäni ole yhtä merkityksellistä ilman omaa perhettä) maailmanmatkaajana, monta surua ja epätoivoa, mutta myös iloa ja täyttymystä nähneenä ja kokeneena (omaa ja muiden) olen täydellinen juuri omana itsenäni. Koen olevani täydellisessä tasapainossa kaiken kanssa, Ying ja Yang,  epätäydellisen täydellinen. Olen ehyt eikä minulta puutu yhtään mitään. Tunnen, ettei mikään ulkopuolelta oleva tunne, henkilö tai asia voi minua täyttää, sillä olen täysi jo. Mitään ei tarvitse etsiä  eikä mihinkään pyrkiä. Itseni rakastamisen tunne  tulee sisältäpäin ja joka puolelta lämpönä, jota on vaikea sanoiksi pukea. Kuin jumalallinen rakkauden energia olisi herätetty minussa henkiin vain minua varten. Ennen kaikkea olen taas kerran hämilläni siitä, miten salakavalasti tämä viesti minuun saapui, täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa ilman, että mitään tarvitsi tehdä sen eteen. Lausun mielessäni hiljaa kiitos. Armo taisi käydä ovellani. 

Tämä oli ilman mitään epäilystä elämäni paras rakkauskirje. Siskojeni sanoin  ”hellyyttävällä lapsen käsialallani” raapustettu sydämen kuvien saattelema rakkaudenlähetys. Se saapui, kun vähiten odotin, kutsumatta, yrittämättä, kun keskityin muihin asioihin. Let go, let god. Ja vaikka tiedän, että mikään ei ole elämässä pysyvää, ei edes tämä valaistumisen kaltainen itseeni rakastumisen zen-tilani, on kokemus siirtänyt minut uudelle tasolle.

Mikään ulkopuolelta oleva tunne, asia tai ihminen ei voi täyttää minua, sillä olen jo täysi

Seitin reiästä pääsee läpi

Olin aikaisemmin viikolla kuvannut opettajalleni, että mieleni on kuin tahmainen hämähäkin seitti, joka yrittää peittää kaiken alleen, hallita ja ulottua joka puolelle. Hän muistuttaa, että samalla seitissäni on  kuitenkin monta reikää, joista totuus, valo, jumala pääsee läpi. Näinhän se on. Loppujen lopuksi kaikki tekniikat, jooga ja muu harjoitteet ovat toissijaisia ( kuten on minun henkilökohtaiset pyrkimykseni, haluni, toiveeni ja tavoitteeni tässä elämässä). Koen, että erilaisten harjoitusten tehtävä on lähinnä hämätä hämähäkkini (egoni) kutomaa seittiä, jotta saan yhteyden seitin läpi kajastavaan valoon ja korkeampi minäni ja jumala voi elää kauttani. Silti harjoitus ja sitoutuminen on tärkeää. Se auttaa.

Keep up and you will be kept up

Pyrkimyksenäni on omalla matkallani murtaa myötätunnolla ja voimalla kaikki ne muurit, jotka pitävät rakkauden, totuuden, aitouden ja todellisen minän ja  opastuksen loitolla mielen hälinen keskellä, ja auttaa siinä samalla muita. Matka jatkuu.

 Vaikka sanotaankin ja aikaisemmin kirjoitin, että rakkauden tai minkään muunkaan eteen ei oikeastaan tarvitse yrittää tehdä mitään, mihinkään ei tarvitse  pyrkiä tai mitään saavuttaa,  niin silti  sillä on merkitystä, minkälaisia tekoja teet, miten  ja miksi niitä teet. Miten elät. Syvä rakkaus on pysyvää ja se on meidän ydin. Sen ympärille on  kuitenkin kasaantunut elämän aikana monta mutakerrosta:  yhteiskunnan, perheen, suvun, ystävien jne. luomia ja periytyneitä ja hyväksyttäviä uskomuksia, jotka olemme sisäistäneet kiltisti ja uskomme ne todeksi.  ”Kun elän näin, olen hyvä. ”Saavuttamista tärkeämpää on pohtia, mistä on valmis luopumaan? Toisten miellyttämisestä, peloista, häpeästä sekä mielen automaattisista itsesyytöksistä. Kun näistä epäaidoista kerroksista ja uskomuksista uskaltaa päästää irti, jää jäljelle se, keneksi sinut oli luotukin.

Tiedätkö, kuka todella olet ja mikä ei ole totta?

Kasvumatka itseen ja ja itsensä rakastamiseen vaatii rohkeutta, uskallusta, armollisuutta, läsnäoloa, kykyä sietää epämukavuutta ja valmiutta kyseenalaistaa omia ( ja muiden) ajatuksia, erityisesti niitä negatiivisia, ja sitoutumista oman mielen harjoittamiseen. Ja toistoa. Uuden sisäisen rakkausmantran tai rukouksen syöttäminen epätoimivan tilalle vaatii lisäksi kärsivällisyyttä ja antautumista. Rukous ilman intohimoa on kuin ase ilman luotia. 

Sanotaan, että onni saapuu sivutuotteena, kun tekee muita itselleen merkityksellisiä asioita. Näin lienee myös itsensä rakastamisenkin kanssa. Ja se kokemus  on jokaiselle eri, sillä kaikilla meillä on omat oppiläksymme. Silti itsensä rakastamista kaikkine varjoineen kannattaa ehdottomasti harjoitella. Samalla oppii rakastamaan aidosti muita. Kun itselleen sallii epätäydellisyyden, on se helpompi hyväksyä myös ympäristössä.  Ehkä rikkinäisyys onkin eheyttä. Oli tekniikkasi mikä tahansa,  oman egonsa tunteminen ja mielen hallinta ja läsnäoloharjoitukset auttavat, jotta verkon aukot aukeavat ja jumalainen rakkauden energia ( tietoisuus, universumi, kaikkialla oleva energia) voi elää kauttasi.

Läsnäolevia askeleita kevääseen.Hengitä. Kaikki on hyvin, joka hetki.

May all beings be peaceful.
May all beings be happy.
May all beings be safe.
May all beings awaken to
the light of their true nature.
May all beings be free.
– Metta Prayer