OMAA SVENGIÄNI ETSIMÄSSÄ

anu_052

Useita vuosia sitten havahduin siihen, että elin laatikossa. Sen sisällä olivat valmiiksi kirjoitetut säännöt, jotka mahdollistivat sen, että en edes itse nähnyt saatikka kyseenalaistanut seiniäni. En edes halunnut. Laatikossani oli turvallista, sillä siellä asui 98% tapaamistani ihmisistä. Näennäinen yhteenkuuluvuuden tunne loi turvaa. Laatikon ihmiset olivat hieman eri taustaisia, mutta samassa laatikossa kaikki elivät yhtä kaikki. Erilaisuus loi näennäisen harhan siitä, että laatikkoa ei mukamas olisi. Itselläni akateeminen koulutus ja hyvät tittelit työelämässä takasivat älykkyyteni täyttymisen ja muutoinkin ajelin elämässäni sallittua kaistaa muiden sanelemilla nopeusrajoituksilla, hyväksyttyjen lakien mukaisesti. Olin yhteiskuntakelpoinen, veroja maksava  valkoihoinen mallikansalainen. Vastasin vaivatta ja ilman häpeän tunnetta suomalaisuuden tutustumisleikissa kolmeen kysymykseen, joiden avulla uusi tuttavuus pystyttäisiin lokeroimaan: missä asut (sisältäen mahdollisen perheen), missä olet töissä ja mikä on koulutustaustasi? Irtiotot, vapautuminen ja juhliminen tapahtuivat pääsääntöisesti alkoholin avustuksella, kuten Suomessa oli tapana. Kippis!

Ajattelin usein myös luovasti “laatikon ulkopuolella”, sillä modernin busineselämän mukaisesti oli tapana uudistua sekä myös kehittää erilaisia prosesseja yhä toimivammiksi. Myöhemmin ymmärsin, että jo pelkästään ajattelemisen jatkuva korostaminen yhteiskunnassa sulki minut entistä tiiviimmiin omaan laatikkooni, oman pääni sisälle, vankilaan, jossa ajatukset ja tehtävät eivät ikinä loppuneet. “Seuraa unelmiasi ja sydäntäsi-” kehotukset tuntuivat  enemmän ahdistavalta, sillä en tiennyt, mikä oli intohimoni tai unelmani. Samalla hoin sitä mantraa kaikille muille ikään kuin tietäen, mistä puhun. Suurin tiedostamaton ja elämääni siihen asti ohjannut este oman näköisen elämäni elämisessä oli todellisuudessa pelko siitä, että  mikäli sujahtaisin laatikon aukosta ulos, jäisin yksin, minut hylättäisiin, olisin ulkopuolinen, joukkoon kuulumaton ja vailla mitään suuntaa ja turvaa. Ajattelen, olen siis olemassa ei voisi pitää kohdallani vähempää paikkaansa.

Oma sisäinen henkisen kasvun muutosvauhtini kiihtyessä  nahalleni liian suureksi, tein lopulta rohkean ratkaisuni muutama vuosi sitten. Hyppäsin pois siihen asti tuntemastani elämästä ja päätin lopulta nojautua ajatteluni ja laatikkoni ulkopuolisiin voimiin: sisäisiin tuntemuksiini, intuitioon ja sisälläni elävään jumalaan/ suurempaan johdatukseen. Ne olivat alkaneet sarastaa laatikkooni tulleista reistä sisään.  Päätös seurata ohuen ohuilta tuntuvia valojuovia vei minut maailmalle, sillä tunsin tarvitsevani tilaa. Halusin elää ja oppia tuntemaan itseni  entistä syvällisemmin ilman, että kukaan muu määrittelisi minua.  En halunnut elää niin kuin yhteiskunta tai mikääm dogma, oppi , teoria  tai joogiset filosofiat ja henkiset opit “käskivät”. Olin myös kertaalleen pudonnut itsekin henkisen polkuni alkumetreillä joogalaatkkoon: “kun heräsin aamulla kello 5 joogaamaan ja meditoimaan, pysyin ruodussa ja olin “kunnon joogi.” Ja vaikka meditointi ja jooga tekivät ja tekevät todella hyvää, pakenin meditointiin monesti tunteitani tai ahdistustani, joita en halunnut tai kyennyt kohtaamaan  ja hyväksymään itsessäni.

Lopulta suurimmaksi kasvumatkakseni tähän mennessä osoittautui yllättäen aika, jonka vietin  suurimmaksi osaksi ilman mitään opettajia, ystäviä tai yhteenkuuluvuutta keneenkään. Tänä aikana tutkin erityisesti yksinäisyyttäja ja häpeää itsessäni ja yhteiskunnassa. Viimeisin 9 kk etappini, joista 6kk vietin täydessä ja täydellisessä yksinäisyydessä ilman juuri ihmiskontakteja  Lissabonissa, oli monesti henkisesti vaikeaa ja haasteelista, paikoitellen tuskallista. Ikään kuin minut olisi siirretty henkisen kasvun tohtoriohjelmaan suoraan, jossa minua haastettiin jatkuvasti kysymyksellä: kuka luulet olevasi. Sanotaan että Ihmiselämän kolme tukipilaria on perhe, ystävät ja työ. Minulle ei ollut niistä mitään. Ei ollut yhtään mitään ulkoista, mihin turvautua, joukkoa johon kuulua. Kun paineen ja prosessin sisällä on, ei itse aina näe siinä mitään hyvää. Oli kuin pitkäkestoinen yö olisi laskeutunut metsään ja vain sisäisen tuleni avulla kykenin saamaan omaan valooni yhteyden.

Koekaniinina omassa elämässäni

Oma kavusmatkani  on ollut intensiivistä. Jos maisterin tutkinnon opiskelu kestää 4-6 vuotta, olisin ehkä suorittanut viimeisen 5 vuoden aikana pari sellaista. Koekaniinina ja empiirisenä tutkimuskohteenani olen ollut minä itse, mieli ja keho. Olen kyseenalaistanut paljon, kohdannut egoni yhä uudelleen ja uudelleen, tavannut eri traditioden opettajia, nähnyt äärimmäisessä köyhyydessä eläviä ihmisiä, opiskellut useita opettajatutkintoja, palvellut pyyteettömästi, valmistunut kansainvälisesti noteeratuksi, sertifioiduksi valmentajaksi, käynyt erilaisilla parantajilla, shamaaneilla, lukenut ja opiskellut kevyemmistä NLP-tekniikoista syvempiin kehoparannuksiin.  Samalla se kaapin ovi, jossa peikot, varjot ja haavoittunut sisäinen lapseni asuvat, on avautunut niin monta kertaa, ettei kaapin avaaminen enää pelota. Olen oppinut eri opettajilta ja traditioista hurjasti. Ennen kaikkea lopulta olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Olen ymmärtänyt, että mitä enemmän olen jaksanut tuuletella pölyjäni katsoa pelkojani ja häpeää silmästä silmään ja kohdata siten varjojani, sitä vapautuneemmaksi, rennommaksi, iloisemmaksi ja aidommaksi ja omaksi itsekseni olen samalla muuttunut. Sitä enemmän sallin itselleni myös epätäydellisyyden. Sanotaan, että timantti hiotuu paineessa ja epämukavuusalueella. Näin on käynyt minullekin, ja  hionta jatkuu. Samalla rauhoittumisen myötä olen saanut suurempaa kosketuspintaa omiin unelmiini ja sydämen ääneni kuunteluun.

Palattuani Suomeen muutama kuukausi stten huomasin itse vasta sen valtavan muutoksen, joka sisälläni ja omassa maailmassani oli tapahtunut muutaman vuoden irtiottomatkani aikana. Tällä kertaa kulttuurishokkini oli ennen kaikkea sisäisen maailmani erilaisuus ympäröivään yhteiskuntaan verrattuna  ja se, että ainainen kiire ja jatkuva suorittaminen olivat elämässäni tauonneet. Ymmärsin, että Suomeen taakse jättämääni elämään ja rooliini ei ollut enää paluuta. Se oli käynyt liian ahtaaksi. Kaikki pelkoni oli matkani aikana myös käyneet toteen: enää en millään asteella tuntenut, että kuulun joukkoon ja olin jo pitkään ajelehtinut ilman selkeää suuntaa. Suomessa myös huomasin väsyväni keskusteluissa, jotka tuntuivat pinnallisilta tai jatkuvalta draamalta. Väsyin, koska tunsin, etten aidosti kohdannut ketään, muita samanlaisia henkisen polun matkalaisia lukuunottomatta.

Lauantaina vietin toistaiseksi viimeisen yön hetkeen omassa kodissani. Olin pakkaillut tavaroitani, jotka muuttaisin kesäksi vanhempieni vintille vuokralaiseni alta pois. Käsiini osui yksi säilytyslaatikkoni, jossa oli metallinen tukirunko ja kankaiset seinät. Matkani aikana laatikon seinämät olivat rikkoutuneet. Revin loputkin kangaspalat irti ja jäljelle jäi vain tukirunko. Jäin tuijottelemaan laatikkoa hymyillen, sillä ymmärsin että olin romuttanut sen elämän, jossa ennen elin. Olin romuttanut laatikkoni!

20160528_215225_resized

Miksi ajatella laatikon ulkopuolella, kun voi elää sen ulkopuolella!

Tältä näyttää siis nyt minun laatikkoni. Aika paljon tilavammalta. Vaikka sulahtelen monta kertaa luultavasti laatikkooni takaisin, nyt osaan uida sieltä myös pois. “Seuraa sydäntäsi”- ohje ei enää ahdista, sillä olen huomannut, että juuri näinhän elän entistä vahvemmin. Sydämen äänen kuuntelu on paikoitellen haastavaa, ja  se kuuluu vain hiljaisuudessa tai kun vähiten yritän etsiä vastauksia. Mutta enää  en yritä lokeroitua mihinkään yhteen kategoriaan. Elämän aikana voi vaihtaa  suuntaa ja aloittaa alusta niin monta kertaa kuin haluaa. Ei ole päämäärää, on vain matka ja siitä oppiminen. 10 vuoden kuluttua tarinani, oppini ja perspektiivini elämästä on varmasti aivan erilainen, toivottavasti niin. Mutta nyt pysähdyn joka päivä tai ainakin niin usein kuin muistan tunnustelemaan,  miten voisin tänään tehdä itseni ja (maailman ympärilläni siinä samassa) onnellisemmaksi. Tietoisen hengittämisen ja läsnöolon lisäksi se voi tarkoittaa jonain päivänä syvää meditaatiota, joskus rankkaa kuntosalitreeniä tai vaikka sitä, että opettelen taas laittamaan kalenteriin asioita. Useimmiten ilon ja elämänpalon herääminen seuraa kuitenkin siitä, kun teen jotain luovaa ja letkeää, ennen kaikkea sellaista, joka on järkevyyden, sääntöjen tai pidättyväisyyden vastakohtana.Tällä hetkellä se ilmenee siten, että matkaan Ibizalle naisten tantriselle jumalattarien retriitille. Tutkimusmatkani myötä minusta kun on löytynyt entistä vahvempana myös villi, vapaa, vapautunut  ja herkkä nainen, joka diggailee humaltua elämästä selvinpäin, katsoa ihmisiä  syvälle silmiin, halailla pitkään ja tanssia alasti nauttien myös epätäydellisen täydellisestä vartalostaan entistä enemmän ja useammin.

Henkinen maailma kaikkine puolineen on minulle nykyään totta, se on minun elämäni. Se elää minussa vahvana aina, kun uin laatikon ja mieleni ulkopuolella. Entisen elämän maajohtajalle asettamassani roolissa en olisi ikinä esimerkiksi kehdannut kertoa julkisesti  ja niin avoimesti henkisestä puolestani ja seikkailuistani. Olin muutoinkin asettanut itseni kapeaan naiseuden laatikkoon, joka eli lähinnä omien korvien välissä.

Miten voisin tänään tehdä itseni ja (maailman ympärilläni siinä samassa) onnellisemmaksi?

Entä sinä? Oletko sinä ikinä pysähtynyt miettimään, kunka paljon elämäsi perustuu ennalta määrättyjen sääntöjen noudattamiseen, jotka olet oppinut vanhemmiltasi, kulttuuristasi ja koulutuksesta? Oletko ikinä unelmoinut laatikon ulkopuolella astumisesta ja siitä, että sinusta tulisi aidosti itsenäinen yksilö? Miltä näyttää oma laatikkosi? Suuri vapautuminen alkaa, kun ujoudesta, häpeästään ja estoistaan uskaltaa päästää irti ilman alkoholia sekä haastaa ajatuksensa. Tänä päivänä kohotan sille maljan. Kippis elämälle, kippis, että saan elää, olla hukassa aika ajoin ja löytää itseni, ääneni ja svengini yhä uudelleen ja uudellen!:)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s