VAHVUUTENANI HERKKYYS

Ihmisyyteen kuuluu hyvin erilaisia ilmenemismuotoja, virtaavuutta, tunteita ja  energioita. Harva kuitenkaan suo koko väripaletin itsellensä käytettäväksi. Meitä kun opetetaan usein suosimaan ja näyttämään avoimesti vain muutamaa väriä, usein toisten värien kustannuksella.

leaves-1051937_1920

Myös minun palettiini kuului  aikuisuuteen asti vain rajoitettu värikokoelma. Esimerkiksi herkkyyden opin peittämään ja tukahduttamaan, sillä se ei ollut  arvostettua tai hyväksyttyä. Herkkyys luokiteltiin heikkoudeksi, enkä halunnut olla heikko. Olin mieluummin järkevä, dynaaminen ja reipas. 

Minun egosysteemini oli jo pienestä  lähtien myös määrittänyt, että minun kuuluisi olla vahva. Sellainen, joka kannattelee ja tukee muita. Herkkyyden avoin näyttäminen ei soveltunut tähän yhtälöön, sillä mikäli olisin näyttänyt avoimesti esimerkiksi pelkojani ja haavoittuvaisuuttani, olisin samalla pettänyt roolini kannattelijana, vahvana, pärjäävänä ja tasapainoisena ihmisenä. Ja jos minä en olisikaan vahva, kuka sitten kannattelisi muita?

Kauniit peilini

Minua ärsyttivät ja turhauttivat pitkään  hiljaiset, vetäytyvät ja varovaiset ihmiset. En toki ymmärtänyt ärsytykseni taustalla olevaa pohjimmaista syytä eli sitä, että olin kieltänyt itseltäni tämän puolen täysin. En ollut  hyväksynyt herkkyyttä itsessäni ja antanut sille huomiota. Samalla minua usein harmitti  se, että tunsin  arkojen henkilöiden  saavan enemmän kannustusta  osakseen kuin minä. Salaa olisin  kaivannut tukea kuitenkin itse, mutten sitä uskaltanut tai osannut pyytää. Useimmiten  kuulin ympäristöltäni, että sinähän pärjäät aina, olet niin vahva, reipas ja hyvä kaikessa, mihin ryhdyt. Tämä vaan vahvisti itselleni määrittämääni mielikuvaa siitä minkälaisena minun ehkä haluttiinkin nähdä. 

Ja niin annoin (ja annan usein yhä edelleen) usein itsestäni niin itsenäisen kuvan, ettei minulle edes tarjottu tukea. Ja jos joku sitä tarjosikin, en sitä osannut vastaanottaa. En ylipäätänsä osannut ottaa vastaan yhtään mitään ilman, että tunsin, että minun tulisi antaa jotain takaisin. Samaan aikaan olisin oikeasti  kaivannut sitä, että olisin uskaltant näyttää avoimesti haavoittuvuuteni, epävarmuuteni ja  sen, että minuakin pelottaa. Että olisin romuttanut roolini ja naamioni, joka esti kaiken tuen vastaanottamisen. Mutta en osannut. Niinpä kannustin, innostin ja tuin kaikkia muita, paitsi itseäni. Leikin reipasta supernaista ja usein huomasin yrittäväni miellyttää kaikkia (muita paitsi itseäni). Pidin myös huolta, että pärjäisin kaikessa, mihin ryhdyinkin ja  itselleni olin vaativa. 

Annoin itsestäni useimmiten niin itsenäisen kuvan, ettei minulle edes tarjottu tukea. Ja jos joku sitä tarjosikin, en osannut ottaa vastaan.

Työelämässä huomasin helposti ajautuvani esimiehen ja johtajan roolin. Se tuntui luontaiselta monilta osin, mutta myös siksi, että olin oppinut kantamaan vastuuta. Myöhemmin jooga-yms. opettajuuteni alussa osa minusta pelkäsi, että mitä, jos joku oppilas ei pidäkään tästä, ikään kuin heidän tunne-elämänsä olisi ollut minun käsissäni.  Myös vanhojen ystävieni kanssa olin helposti  se, joka kuunteli ja tuki muita.  Olin empaattinen ja kannustava. Olin usein se osoite, jolle soitettiin, kun elämässä ei mennyt asiat putkeen. Herkkyyteni kautta  olin  helposti aistinut tiedostamattanikin energiat ympäristöstäni, imenyt itseeni muiden tunnetilat ja nähdä ihmisten muurien lävitse. Mutta sen kanssa, miten kohdata herkkyys itsessäni voimavarana olin  neuvoton. Ja ajan kuluessa huomasin vain väsyväni enemmän ja enemmän.

Lopulta aloin ymmärtämään, että olin hitaasti ja varmasti tukahduttanut minussa olevan pienen, herkän ja tarvitsevan lapseni äänen ja olemassaolon. Se lapsi  huusi sisälläni: huomaa minut, voisitko olla minun kanssasi? Voisitko pitää minua sylissä, voisitko pitää minusta huolen? Voisitko olla vaatimatta minulta niin paljon? En jaksa enää kuunnella toisten huolia. En jaksa enää antaa muille. Koska on minun vuoroni? Näe minut! Sen lapsen kieltäminen oli uuvuttanut minut. Se lapsi kaipasi leikkisyyttä, iloa ja luovuutta ja yhteyttä. Se kaipasi kaikkea sitä, mikä oli järjelle päinvastaista.  

Uupumus iskee yleisimmin suorituskeskeisiin ihmisiin, jotka haluavat saavuttaa paljon, ja joilla on “suuret sisäiset voimavarat”. He asettavat itselleen kovia tavoitteita, ja ulkopuolistenkin odotukset heille ovat korkealla. “Siihen vaaditaan todella vahvaa ihmistä, että voi jaksaa yrittää kovasti ja pitkän aikaa.” Karin Isberg

Sisäinen U-Käännös

Mitä enemmän olin elämässäni oppinut kääntämään huomioni muihin, sitä vähemmän annoin  aitoa ja läsnäolevaa huomiota  itselleni ja sitä huonommin voin sisimmässäni. Lopulta seinä alkoi tulemaan vastaan ja ymmärsin, että nyt tarvitaan muutosta. Lopulta kuoreni  ja roolini ( jonka läpi tarkkasilmäisemmät olivat varmasti nähneet jo kauan), alkoi rakoilemaan muutamia vuosia sitten, kun ymmärsin hidastaa.

Onnistumisen avaimet

 Jotta tämä avautuminen minussa on päässyt tapahtumaan, on se vaatinut minulta paljon uuden opettelua ja itseni tietoista tarkkailua. Olen opetellut kohtaamaan ja tuntemaan pelkoni sekä varjoni niiden nukuttamisen sijaan, haastaamaan egoni ja painamaan pääni alas antautumisen hetkellä. Olen opetellut sanomaan, ”voisitko auttaa” sen sijaan, että  hokisin mantraani, pärjään kyllä itsekseni. Olen opetellut sanomaan kiitos, kun joku tarjoaa apuaan vapaaehtoisesti ja nauttimaan vastaanottamisesta. Olen oppinut herkistymään ilman, että minua hävettää jälkikäteen. Olen mokannut, tehnyt virheitä  ja kohdannut häpeäni. Olen itkenyt muiden edessä avoimena ja kertonut mieleni peloista. Olen murtanut kerta toisensa jälkeen kovettuneen maskuliiniminäni surkean suojaamisyrityksen ja avannut sydämeni elämälle ja itselleni. Samalla olen pehmeästi vahvistunut ja aito naiseuteni eheytynyt.

Tarvitsen rinnalleni lämpimiä, luotettavia, aitoja ja henkisiä ihmisiä, jotka eivät pelkää pimeää 

Sen, että olen hiljalleen  oppinut avautumaan aivan paljaaksi, aidoksi ja näyttämään herkkyyteni itseni lisäksi myös  muille ihmisille, on vaatinut turvallista ilmapiiriä, empatiakykyisiä, sydämellisiä ja tiedostavia ihmisiä ja sitä, että egoani on haastettu. Useimmiten se on tapahtunut erilaisissa henkisen kasvun koulutuksissa, joissa haetaan aitoutta roolien vahvistamisen sijaan.  Herkkyyteni valjastaminen loistoonsa (eikä negatiiviseksi voimavaraksi) on vaatinut luottamusta siihen, että toinen ihminen tai toiset ihmiset voivat kannatella minua. Että he ovat minulle täysin läsnä ymmärtäen, että heidän ei tarvitse ratkaista ongelmiani tai kantaa niistä vastuuta. On riittänyt, että  olen kokenut, että he ovat nyt tässä hetkessä valmiita tukemaan minua 100% . Usein he ovat pitäneet minua sylissään samalla tiedostaen, että mitään hätää ei ole, vaikka minussa on kipua ja pelkoa, joka haluaa ulos itkun muodossa. Kaikista eheyttävimpiä kokemuksia ovat olleet erilaiset naistenpiirit, joihin olen osallistunut ympäri maailmaa. On avartavaa huomata, kuinka turvallinen, ei arvosteleva ja vertaileva ilmapiiri voimaannuttaa.

Vahvuutena herkkyys

Tutkimusmatkan myötä herkkyys on muuttunut  suurimmaksi lahjaksi elämässäni, sillä se on samalla avannut aivan uusia ovia minua syvempään tietouteen, yhteyteen, naiseuteeni ja omaan luovuuteeni.

13442162_1278439302183759_4311138807653292633_n

Herkkyys on nykyään myös suurinta pelottomuutta minulle, sillä sen näyttäminen vaatii huomattavasti suurempaa rohkeutta kuin reippauden ja pärjäämisen kulissit, joita yhteiskunnassamme niin kovin vaalitaan. Haastankin sanonnan, että ”herkkä ei kovassa maailmassa pärjää.” Entäpä, jos kova maailma kohtaisikin herkkyyden, voisiko siitä syntyä jotain aivain uutta, kestävämpää ja aidompaa? Herkkyyden valjastaminen voimavaraksi  kun vaatii sen, että uskaltaa olla aito ja avata sydämensä maailmalle ja kohdata kaiken itsessään pakenematta.

Herkkyyden virittäminen ja luovuuden lähde

Mieli on jumalaakin nopeampi ja ego vahva. Mikäli herkkyyttään ei vaali ja viritä oikealle taajuudelle joka päivä, siitä saattaa muodostua peikko, joka pahimmillaan on kuin lamaannuttava hirviö tai uhri, joka ahdistuu kaikesta ympärillään olevasta. Ja väärin ymmärretty ja tuettu herkkyys muuttuu helposti uupumukseksi ja masennukseksi.

Herkkyyden valjastaminen inspiroivaksi luovuudeksi vaatii myös  sen, että sietää kohdata häpen ja pelot sekä oman sisäisen kriitikon lyttäävän äänen sekä sen, ettei kukaan mahdollisesti ymmärrä tai arvosta. Ja silti päättää yrittää, sillä oma ääni ja halu luoda jotain syvempää ja itselleen aitoa on niin voimakas. 

Herkkyys on innovaation, luovuuden ja muutoksen syntymäpaikka. -Brené Brown

Uskon, että olemme kaikki pohjimmiltamme herkkiä ja luovia, mutta se puoli on vain tukahdutettu aikuistumisen myötä, samalla kun olemme oppineet palvomaan  järjen ääntä. Eräs ystäväni tiesi olevansa oikealla polulla, kun hänen mielensä kertoi sanomaa ” eihän tässä ole mitään järkeä. ” Järki kun on usein luovuuden vastakohta. Mutta herkkinä ja luovina olentoina tarvitsemme ennen kaikkea tukea ja valitettavasti sitä ei ole useinkaan tarjolla. Jotta herkkyyden lahjastaan voi todella nauttia, vaatiikin  se vahvaa ja tervettä ”sisäistä maskuliinia” suojakseen kannattelemaan ja tukemaan, ei tukahduttamaan. Sen vuoksi esimerkiksi päivittäinen meditaatio, tietoinen hengitys ja läsnäolo, on ollut tällä matkallani ehdoton tuki ja edellytys. Myös se, että kirjoitan usein myös sisäisen kriitikkoni äänet paperille, on auttanut näkemään ne silmästä silmään ja haastamaan äänet.

Herkkyys ei ole heikkoutta. Se on avain luovuuteen ja  syvempään johdatukseen, inspiraatioon ja elämänpaloon. Herkkyys avaa oven sille, että mielen takana olevia kauniita sävelmiä ja ääntä voi ylipäätään tulkita ja jakaa muulle maailmalle ilahduttamaan.  Kaikista upeimmat sävelet, taideteokset, kirjoitukset, elokuvat ja tanssi kumpuavat herkkyyden kautta. Ilman herkkyyttä ei voi tunteiden kaunista värimaailmaa edes käyttää. Herkkyydestä inspiraationsa valjastava taiteilija toteuttaa teoksensa piittaamatta siitä, mitä muut ajattelevat. Sitä minä kutsun suurimmaksi rohkeudeksi, mitä tässä maailmassa voidaan ikinä nähdä.

anu_026

Häpeästä vapautuminen auttaa herkkyyttä voimistumaan rauhassa

Olen itse huomannut, että joka kerta, kun olen mennyt päin pelkojani ja kertonut itsestäni minulle jotain salaista tai pelottavaa esimerkiksi blogini myötä, on kipu hellittänyt ja energiaa vapautunut.  Olen luopunut ulkopuolisen hyväksynnän hakemisesta yhä enemmän ja enemmän samalla, kun olen nähnyt, että häpeän tunteet eivät ole  yhtä kuin minä, tai jotain minulle yksinoikeudella kuuluvaa. Kaikki kokee niitä, enkä ole mikään poikkeus. Todellinen minäni  on kuitenkin jotain paljon suurempaa kuin mieleni ja egoni. Ja voin myös valita, mihin samaistun. Yhä useammin olen vain tarkkailijan roolissa ikäänkuin tarkastellen ja tunnustellen niitä ajatuksia ja tunteita, joita minussa kulloinkin elää. Samalla herkkyys on muuttunut voimavaraksi ja sisäiseksi kompassiksi. Ja kun entinen minäni pyrki olemaan ulkoisesti pärjäävä ja vahva, nyt huomiotani ja arvostustani saa eniten ”avoimesti herkkä” – puoleni.

”She had a blue skin
and so did he
He kept it hidden
And so did she. 

They searched for blue
Their whole life through

Then passed right by
And never knew.”

-Shel Silverstein

Tätä kirjoittaessani jatkan edelleen suurella mielenkiinnolla ja intohimolla tutkimusmatkaani omaan herkkyyteeni. Herkkyys kun on minulle elämän maagisin lähde. Se on vahvuus ja samalla avain oveen, jossa luovuus, rakkaus, autenttisuus ja magia asuvat. Siellä avautuu myös yhteys itseeni, jumalaan ja muihin ihmisiin. Niin, avatessani herkkyysoveni useimmiten myös ne epävarmuudet ja pelot, joille en ole halunnut antaa sijaa, tulevat samalla ovenavauksella tuulettumaan. Ja kun olen jaksanut leikkiä myös heidän kanssaan täysin läsnäolevana, alkaa lähes poikkeusetta tapahtumaan jotain syvempää, kaunista ja ainutlaatuista: todellinen elämä alkaa virrata kauttani!

anu_015

Mainokset

RED TENT- naistenpiiri 10.8. klo 17.30-20.30

”Ja nyt te tulette luokseni – naiset, joiden kädet ja jalat ovat pehmeät kuin kuningattaren, joilla on enemmän kattiloita kuin te tarvitsette, jotka synnytätte turvallisesti ja voitte puhua vapaasti. Te tulette korvat tarkkoina kuullaksenne kadoksiin joutuneen kertomuksen. Vaaditte sanoja täyttääksenne suuren äänettömyyden, joka nielaisi minut ja äitini, ja isoäitini ennen heitä.” -Anita Diamant: Punainen teltta

12573054_542534909248923_6644748344001718859_n

Punainen teltta- naisten piiri kokoontuu kauniina elokuun iltana Helsingissä. Tämä voimallinen ja täysin luottamuksellinen piiri yhdistää kaikki naiset iästä ja taustasta riippumatta kokemaan, voimaantumaan ja jakamaan naiseuden tietä. Yhdessä toisiamme tukien ja vahvistaen. Luvassa hellyyttää, kosketusta, kaiken sallimista, jakamista, luottamuksellisuutta ja rituaaleja eheyttämään ja palauttamaan yhteys takaisin naiseuteemme ja kehoomme.

Koolle kutsujana Punainen teltta -liikkeen fasilitaattori Anu Ramjas Kaur.https://about.me/anuramjas

Ovimaksu 25 eur ( vähävaraset -20%) maksetaan käteisellä paikan päälle, mutta ilmoittauduthan etukäteen: ramjaskaur6@gmail.com, sillä paikkoja on täällä intiimissä ja kauniissa Nuassa rajoitetusti. Tee-ja hedelmätarjoilu.

Paikka: NUA Bodyrockers, Ilmarinkatu 10 C 62 a, 00100 Helsinki
Aika: 10.8.2016 kello 17.30-20.30

 

OMAA SVENGIÄNI ETSIMÄSSÄ

anu_052

Useita vuosia sitten havahduin siihen, että elin laatikossa. Sen sisällä olivat valmiiksi kirjoitetut säännöt, jotka mahdollistivat sen, että en edes itse nähnyt saatikka kyseenalaistanut seiniäni. En edes halunnut. Laatikossani oli turvallista, sillä siellä asui 98% tapaamistani ihmisistä. Näennäinen yhteenkuuluvuuden tunne loi turvaa. Laatikon ihmiset olivat hieman eri taustaisia, mutta samassa laatikossa kaikki elivät yhtä kaikki. Erilaisuus loi näennäisen harhan siitä, että laatikkoa ei mukamas olisi. Itselläni akateeminen koulutus ja hyvät tittelit työelämässä takasivat älykkyyteni täyttymisen ja muutoinkin ajelin elämässäni sallittua kaistaa muiden sanelemilla nopeusrajoituksilla, hyväksyttyjen lakien mukaisesti. Olin yhteiskuntakelpoinen, veroja maksava  valkoihoinen mallikansalainen. Vastasin vaivatta ja ilman häpeän tunnetta suomalaisuuden tutustumisleikissa kolmeen kysymykseen, joiden avulla uusi tuttavuus pystyttäisiin lokeroimaan: missä asut (sisältäen mahdollisen perheen), missä olet töissä ja mikä on koulutustaustasi? Irtiotot, vapautuminen ja juhliminen tapahtuivat pääsääntöisesti alkoholin avustuksella, kuten Suomessa oli tapana. Kippis!

Ajattelin usein myös luovasti “laatikon ulkopuolella”, sillä modernin busineselämän mukaisesti oli tapana uudistua sekä myös kehittää erilaisia prosesseja yhä toimivammiksi. Myöhemmin ymmärsin, että jo pelkästään ajattelemisen jatkuva korostaminen yhteiskunnassa sulki minut entistä tiiviimmiin omaan laatikkooni, oman pääni sisälle, vankilaan, jossa ajatukset ja tehtävät eivät ikinä loppuneet. “Seuraa unelmiasi ja sydäntäsi-” kehotukset tuntuivat  enemmän ahdistavalta, sillä en tiennyt, mikä oli intohimoni tai unelmani. Samalla hoin sitä mantraa kaikille muille ikään kuin tietäen, mistä puhun. Suurin tiedostamaton ja elämääni siihen asti ohjannut este oman näköisen elämäni elämisessä oli todellisuudessa pelko siitä, että  mikäli sujahtaisin laatikon aukosta ulos, jäisin yksin, minut hylättäisiin, olisin ulkopuolinen, joukkoon kuulumaton ja vailla mitään suuntaa ja turvaa. Ajattelen, olen siis olemassa ei voisi pitää kohdallani vähempää paikkaansa.

Oma sisäinen henkisen kasvun muutosvauhtini kiihtyessä  nahalleni liian suureksi, tein lopulta rohkean ratkaisuni muutama vuosi sitten. Hyppäsin pois siihen asti tuntemastani elämästä ja päätin lopulta nojautua ajatteluni ja laatikkoni ulkopuolisiin voimiin: sisäisiin tuntemuksiini, intuitioon ja sisälläni elävään jumalaan/ suurempaan johdatukseen. Ne olivat alkaneet sarastaa laatikkooni tulleista reistä sisään.  Päätös seurata ohuen ohuilta tuntuvia valojuovia vei minut maailmalle, sillä tunsin tarvitsevani tilaa. Halusin elää ja oppia tuntemaan itseni  entistä syvällisemmin ilman, että kukaan muu määrittelisi minua.  En halunnut elää niin kuin yhteiskunta tai mikääm dogma, oppi , teoria  tai joogiset filosofiat ja henkiset opit “käskivät”. Olin myös kertaalleen pudonnut itsekin henkisen polkuni alkumetreillä joogalaatkkoon: “kun heräsin aamulla kello 5 joogaamaan ja meditoimaan, pysyin ruodussa ja olin “kunnon joogi.” Ja vaikka meditointi ja jooga tekivät ja tekevät todella hyvää, pakenin meditointiin monesti tunteitani tai ahdistustani, joita en halunnut tai kyennyt kohtaamaan  ja hyväksymään itsessäni.

Lopulta suurimmaksi kasvumatkakseni tähän mennessä osoittautui yllättäen aika, jonka vietin  suurimmaksi osaksi ilman mitään opettajia, ystäviä tai yhteenkuuluvuutta keneenkään. Tänä aikana tutkin erityisesti yksinäisyyttäja ja häpeää itsessäni ja yhteiskunnassa. Viimeisin 9 kk etappini, joista 6kk vietin täydessä ja täydellisessä yksinäisyydessä ilman juuri ihmiskontakteja  Lissabonissa, oli monesti henkisesti vaikeaa ja haasteelista, paikoitellen tuskallista. Ikään kuin minut olisi siirretty henkisen kasvun tohtoriohjelmaan suoraan, jossa minua haastettiin jatkuvasti kysymyksellä: kuka luulet olevasi. Sanotaan että Ihmiselämän kolme tukipilaria on perhe, ystävät ja työ. Minulle ei ollut niistä mitään. Ei ollut yhtään mitään ulkoista, mihin turvautua, joukkoa johon kuulua. Kun paineen ja prosessin sisällä on, ei itse aina näe siinä mitään hyvää. Oli kuin pitkäkestoinen yö olisi laskeutunut metsään ja vain sisäisen tuleni avulla kykenin saamaan omaan valooni yhteyden.

Koekaniinina omassa elämässäni

Oma kavusmatkani  on ollut intensiivistä. Jos maisterin tutkinnon opiskelu kestää 4-6 vuotta, olisin ehkä suorittanut viimeisen 5 vuoden aikana pari sellaista. Koekaniinina ja empiirisenä tutkimuskohteenani olen ollut minä itse, mieli ja keho. Olen kyseenalaistanut paljon, kohdannut egoni yhä uudelleen ja uudelleen, tavannut eri traditioden opettajia, nähnyt äärimmäisessä köyhyydessä eläviä ihmisiä, opiskellut useita opettajatutkintoja, palvellut pyyteettömästi, valmistunut kansainvälisesti noteeratuksi, sertifioiduksi valmentajaksi, käynyt erilaisilla parantajilla, shamaaneilla, lukenut ja opiskellut kevyemmistä NLP-tekniikoista syvempiin kehoparannuksiin.  Samalla se kaapin ovi, jossa peikot, varjot ja haavoittunut sisäinen lapseni asuvat, on avautunut niin monta kertaa, ettei kaapin avaaminen enää pelota. Olen oppinut eri opettajilta ja traditioista hurjasti. Ennen kaikkea lopulta olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Olen ymmärtänyt, että mitä enemmän olen jaksanut tuuletella pölyjäni katsoa pelkojani ja häpeää silmästä silmään ja kohdata siten varjojani, sitä vapautuneemmaksi, rennommaksi, iloisemmaksi ja aidommaksi ja omaksi itsekseni olen samalla muuttunut. Sitä enemmän sallin itselleni myös epätäydellisyyden. Sanotaan, että timantti hiotuu paineessa ja epämukavuusalueella. Näin on käynyt minullekin, ja  hionta jatkuu. Samalla rauhoittumisen myötä olen saanut suurempaa kosketuspintaa omiin unelmiini ja sydämen ääneni kuunteluun.

Palattuani Suomeen muutama kuukausi stten huomasin itse vasta sen valtavan muutoksen, joka sisälläni ja omassa maailmassani oli tapahtunut muutaman vuoden irtiottomatkani aikana. Tällä kertaa kulttuurishokkini oli ennen kaikkea sisäisen maailmani erilaisuus ympäröivään yhteiskuntaan verrattuna  ja se, että ainainen kiire ja jatkuva suorittaminen olivat elämässäni tauonneet. Ymmärsin, että Suomeen taakse jättämääni elämään ja rooliini ei ollut enää paluuta. Se oli käynyt liian ahtaaksi. Kaikki pelkoni oli matkani aikana myös käyneet toteen: enää en millään asteella tuntenut, että kuulun joukkoon ja olin jo pitkään ajelehtinut ilman selkeää suuntaa. Suomessa myös huomasin väsyväni keskusteluissa, jotka tuntuivat pinnallisilta tai jatkuvalta draamalta. Väsyin, koska tunsin, etten aidosti kohdannut ketään, muita samanlaisia henkisen polun matkalaisia lukuunottomatta.

Lauantaina vietin toistaiseksi viimeisen yön hetkeen omassa kodissani. Olin pakkaillut tavaroitani, jotka muuttaisin kesäksi vanhempieni vintille vuokralaiseni alta pois. Käsiini osui yksi säilytyslaatikkoni, jossa oli metallinen tukirunko ja kankaiset seinät. Matkani aikana laatikon seinämät olivat rikkoutuneet. Revin loputkin kangaspalat irti ja jäljelle jäi vain tukirunko. Jäin tuijottelemaan laatikkoa hymyillen, sillä ymmärsin että olin romuttanut sen elämän, jossa ennen elin. Olin romuttanut laatikkoni!

20160528_215225_resized

Miksi ajatella laatikon ulkopuolella, kun voi elää sen ulkopuolella!

Tältä näyttää siis nyt minun laatikkoni. Aika paljon tilavammalta. Vaikka sulahtelen monta kertaa luultavasti laatikkooni takaisin, nyt osaan uida sieltä myös pois. “Seuraa sydäntäsi”- ohje ei enää ahdista, sillä olen huomannut, että juuri näinhän elän entistä vahvemmin. Sydämen äänen kuuntelu on paikoitellen haastavaa, ja  se kuuluu vain hiljaisuudessa tai kun vähiten yritän etsiä vastauksia. Mutta enää  en yritä lokeroitua mihinkään yhteen kategoriaan. Elämän aikana voi vaihtaa  suuntaa ja aloittaa alusta niin monta kertaa kuin haluaa. Ei ole päämäärää, on vain matka ja siitä oppiminen. 10 vuoden kuluttua tarinani, oppini ja perspektiivini elämästä on varmasti aivan erilainen, toivottavasti niin. Mutta nyt pysähdyn joka päivä tai ainakin niin usein kuin muistan tunnustelemaan,  miten voisin tänään tehdä itseni ja (maailman ympärilläni siinä samassa) onnellisemmaksi. Tietoisen hengittämisen ja läsnöolon lisäksi se voi tarkoittaa jonain päivänä syvää meditaatiota, joskus rankkaa kuntosalitreeniä tai vaikka sitä, että opettelen taas laittamaan kalenteriin asioita. Useimmiten ilon ja elämänpalon herääminen seuraa kuitenkin siitä, kun teen jotain luovaa ja letkeää, ennen kaikkea sellaista, joka on järkevyyden, sääntöjen tai pidättyväisyyden vastakohtana.Tällä hetkellä se ilmenee siten, että matkaan Ibizalle naisten tantriselle jumalattarien retriitille. Tutkimusmatkani myötä minusta kun on löytynyt entistä vahvempana myös villi, vapaa, vapautunut  ja herkkä nainen, joka diggailee humaltua elämästä selvinpäin, katsoa ihmisiä  syvälle silmiin, halailla pitkään ja tanssia alasti nauttien myös epätäydellisen täydellisestä vartalostaan entistä enemmän ja useammin.

Henkinen maailma kaikkine puolineen on minulle nykyään totta, se on minun elämäni. Se elää minussa vahvana aina, kun uin laatikon ja mieleni ulkopuolella. Entisen elämän maajohtajalle asettamassani roolissa en olisi ikinä esimerkiksi kehdannut kertoa julkisesti  ja niin avoimesti henkisestä puolestani ja seikkailuistani. Olin muutoinkin asettanut itseni kapeaan naiseuden laatikkoon, joka eli lähinnä omien korvien välissä.

Miten voisin tänään tehdä itseni ja (maailman ympärilläni siinä samassa) onnellisemmaksi?

Entä sinä? Oletko sinä ikinä pysähtynyt miettimään, kunka paljon elämäsi perustuu ennalta määrättyjen sääntöjen noudattamiseen, jotka olet oppinut vanhemmiltasi, kulttuuristasi ja koulutuksesta? Oletko ikinä unelmoinut laatikon ulkopuolella astumisesta ja siitä, että sinusta tulisi aidosti itsenäinen yksilö? Miltä näyttää oma laatikkosi? Suuri vapautuminen alkaa, kun ujoudesta, häpeästään ja estoistaan uskaltaa päästää irti ilman alkoholia sekä haastaa ajatuksensa. Tänä päivänä kohotan sille maljan. Kippis elämälle, kippis, että saan elää, olla hukassa aika ajoin ja löytää itseni, ääneni ja svengini yhä uudelleen ja uudellen!:)

LEMPEÄSTI MINÄ

Myötätunto on syvällinen kyky, joka auttaa  ihmisten aidossa kohtaamisessa.  Kävin puhumassa lastensuojelun avopalveluita tuottaville Nuorten ystäville siitä, miten haastavasta työstä ja asiakaskohtaamisista huolimatta voisi olla itselleen myötätuntoinen ja lempeä. ”Haastava hän, lempeä minä.”  Tämänkertainen kirjoitukseni käsitteleekin elämistä myötätunnon kanssa.

 

Kuulostaa ehkä omituiselta, mutta ihmisten kohtaamisessa on itseasiassa syvimmiltään kyse itsensä kohtaamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tällöin kohtaamisissa toinen ihminen onkin peili, joka parhaimmillaan heijastaa itsessä haavoja ja aukkoja ja kauneimmillaan rakkautta ja iloa.  Mutta miksi ihmeessä kohtaamisesta aiheutuvat ikävät reaktiot ja vaikeudet ovat parhaita? Koska useimmiten ne ovat juuri niitä mahdollisuuksia elämässä, joissa voi kohdata itsensä täysin rehellisesti ja lempeydelllä. Ne tuovat alustan kasvulle ja oppimisille. Parhaimmassa tapauksessa vanhasta ei toimivasta tavasta pois oppimiselle. Ne ovat mahdollisuuksia opetella myötätuntoa itseään ja toista kohtaan. Ne ovat mahdollisuuksia opetella itsensä kuuntelua ja omien rajojensa asettamista.  Kohtaamisessa sinussa syntyvä kipu tai  ärsyyntyminen, kun olivat jo sinussa olemassa. Et vaan ehkä tiedosta sitä haavaa tai pelkoa, josta ne kumpusivat. Mutta nyt se näytetään sinulle uudestaan kysymällä, voisiko siitä  päästää jo irti  tai eheyttää? 

Kun elämän ottaa siltä kannalta, että olemme tulleet tänne oppimaan ja kasvamaan, voi omaan itseensä täydellä oikeutuksella suhtautua suurella myötätunnolla ja lempeydellä. Oppimiseen  ja kasvuun, kun kuuluu kaatuminen ja räpiköinti ja se, etteivät asiat mene aina täysin putkeen.  Ei vaan ole mahdollista, että elämä olisi pelkkää ilotulitusta ja onnea päivästä toiseen. Kun itselleen todella sallii epätäydellisyyden muussakin kuin puheissa ja kömmähdyksen jälkeisissä selittelyissä, olo helpottaa kummasti. Lapsikin kaatuu tuhansia kertoja, ennen kuin oppii kävelemään. 

Screen Shot 2016-05-11 at 14.16.36

Ja mitäpä, jos oma elämäntehtävä olisikin suorittamisen ja saavuttamisen sijaan oppiminen ja se, että pyrkii poistamaan itsestään myötätunnolla kaiken se, joka ei ole totta? Että kasvaakin aikuisena ulos kaikenlaisista yhteiskunnan ja suvun asettamista tietoisista ja tiedostamattomista rajoitteista ja omista uskomuksistaaan siitä mitä, ja minkälainen  tulisi olla? Että oppii tuntemaan, miten ego toimii, jotta voi elää enemmän sydämestä ja suuremmasta tietoisuudesta käsin? Että sallii itsensä olla aidosti onnellisempi? Että elämään mahtuisi mukaan myös se tärkein henkilö, eli sinä itse. Tällöin myös YT-neuvotteluissa saadut potkut ei olekaan enää vääryys, vaan mahdollisuus oppia elämään tyhjyyden ja itsensä  kanssa ja löytämään itsestään jotain uutta. Elämä ei loppunutkaan. En olekaan uhri. 

Kun puhun siitä, mikä ei ole totta, tarkoitan meidän ajatusmallejamme ja uskomuksiamme, jotka ylläpitävät suojamuurejamme ja naamareitamme. Puhun häpeän, pelkojen ja kaikkien negatiivisten tunteiden kohtaamisesta lämmöllä ja hyväksyvästi sekä niiden sallimisesta itselleen.  Mikäli niitä  emme itsessämme ikinä kohtaa,  miten voisimme muitakaan ihmisiä todella kohdata pintaa syvemmältä?  Miten voisimme kokea yhteyttä toisiin ihmisiin, jos emme ole yhteydessä edes itseemme?

Kysymys kuuluukin: oletko sitoutunut itseesi ja omaan kehitysmatkaasi vai haetko selityksiä omaan huonoon onneesi aina itsesi ulkopuolelta. Vai onko tapanasi syyllistää itseäsi,  kun hommat eivät mene putkeen ja “ epäonnistut “- elätkö sisäisen kriitikkosi uhrina ?

Meillä kaikilla on negatiivinen itsesyytöksen ja sisäisen kriitikon ääni, jota useimmiten huomaamattamme kuuntelemme. Jos paras ystäväsi puhuisi sinulle samalla tavalla, haluaisitko viettää aikaa hänen kanssaan niin paljon? Huomaa omat haitalliset ajatuksesi, kyseenalaista ne ja puhu itsellesi hellemmin.

MYÖTÄTUNTO

Kaikki maailman ihmiset jakavat saman toiveen:  jokainen ihminen haluaa olla onnellinen ja välttää kivun. Kukaan ei lähtökohtaisesti halua olla sairas, narkomaani tai toisten autettava. Mutta kukaan ei ole vapaa elämän kärsimyksistä. Mutta sen, miten elämän haasteisiin suhtautuu, on oma valinta.

Sinä saat, minä saan
Myötätunto on kahden kauppa, jossa molemmat parhaimmillaan voittavat. Myös myötätunnon osoittajalle tulee hyvä mieli. Se edellyttää kuitenkin, että ihminen tunnistaa lähimmäisessä itsensä. Köyhä ja kurja tai vanha ja vaivainen on  ikävä muistutus omasta kuolevaisuudesta ja heikkoudesta. Tai maassa makaavaa potkaistaan. Heikkouden varjot ovat juuri niitä puolia itsessä, joita ei halua myöntää, kohdata ja sallia itselleen. Jotta voi kokea myötätuntoa toista kohtaan, täytyy kuitenkin ensin tunnustaa jonkinlainen samanlaisuus ja yhdenvertaisuus.  On  vaikea ymmärtää pelkoa, häpeää ja epäonnistumista toisessa,  jos ei näitä tunteita hyväksy itsessään.  Samalla myötätunto on inhimillisen elämän elinehto.

VOISINKO OLLA HIEMAN LEMPEÄMPI ITSELLENI?

Myötätunto itseä kohtaan eli self- compassion-käsite on alunperin peräisen budhalaisesta psykologiasta. Tähän käsitteeseen kuuluu kolme komponenttia, jotka ovat tietoinen läsnäolo ( mindfulnes), ystävällisyys ( kindness) ja yleinen ihmisyys ( common humanity). Nämä komponentit toimivat seuraavasti: jotta voi tunnistaa kivun, vaaditaan siihen läsnäolon taitoa. Sen jälkeen kipua kohdellaan ystävällisesti/lempeästi, josta seuraa myös ymmärrys, että kärsimys on jotain, jota kaikki ihmiset kokevat. Se on ihmisyyttä ja sinäkin olet  ihminen.

Myötätunto itselleen ei tarkoita  siis itsesääliä tai sitä, että käympä nyt ostamassa litran jäätelöä ja “ lohdutan itseäni.”  Myötätuntoisesti itselleen eläminen tarkoittaa itsensä kohtaamista ja itseensä sitoutumista rakastavasti niin, että antaa luvan kaikille tunteilleen tulla esiin. Usein asiaa auttaa hellä puhe ja myös itsensä koskettaminen, vaikka laittamalla kädet sydämelle. ”Äitinä oloa itselleen ja kivuilleen, sisäiselle lapselleen.”

Screen Shot 2016-05-11 at 14.16.48

Ja jumala sanoi: “rakasta vihollistasi…” Ja minä tottelin häntä ja rakastin itseäni  –Khalil Gibran

Myötätunto ei ole  siis mitään, mitä voisi järjellisesti tavoittaa, sillä se asuu kehossa, sydämessä ja intuitiivisessa älykkyydessä, ei tietämisessä. Myötätunto asuu herkkyydessä. Ja sitä kannattaa harjoittaa, sillä  myötätuntoa ja anteeksiantoa harjoitelleet kärsivät tutkimuksen mukaan vähemmän stressistä, masentuneisuudesta ja ahdistuksesta. Kun epämiellyttävia tunteita ei tarvitse enää pelätä, turruttaa tai paeta (syömällä, juomalla, somettamalla, urheilemalla,shoppaamalla, voit jatkaa  omaa listaasi vapaasti) ja ne pääsevät hellästi kohdatuksi, oppii samalla elämään omaa elämäänsä rohkeammin ja vapaammin.

BeYOUtiful.Be free.

Screen Shot 2016-05-11 at 14.18.30

5 minuutin myötätuntoinen minä -harjoitus

  • Valitse tila, jossa voit olla rauhassa ja palauta mieleesi jokin vaikea hetki, tilanne tai ihmissuhde
    Anna itsellesi lupa, että tämä on nyt sallittu hetki kohdata kärsimys, suru, ahdistus, pelko.. ”Sallin itselleni ilman mitään syyllisyyttä , että tämä tilanne on todella haastava/ myönnän itselleni, että kärsin tilanteesta.” ( asian myöntäminen itselleen ja tietoinen läsnäolo).
  • Hyväksyn, että kärsimys on osa elämääni ja kasvuani. Ja tämäkin kärsimys on osa ihmisyyttä eikä ole tavatonta tuntea näin. Moni muukin käy läpi samanlaisia haasteita ( Ihmisyys.)
  • Voisinko olla itselleni tässä hetkessä hieman hellempi ja myötätuntoisempi, sallivampi? Voit laittaa kädet sydämen päälle tai johonkin sellaiseen kohtaan kehoa, joka kaipaa kosketustasi. Anna tuntemusten tulla nähdyksi ja koetuiksi, anna niille sijaa ja tila elää.  Kohtaa sinussa oleva kipu ikäänkuin ulkopuolisena, kuin olisit huolehtiva vanhempi kipeälle tunteelle. Voit puhua surulle/ kivulle:  olen tässä, sinua varten, kaikki on hyvin. Olen pahoillani (tai sano juuri niin, kuin sinulle olisi luontaista ilmaista syvimpiä tunteitasi.) Päästä kiukku tai itku ulos, jos ne haluavat esiin. Lopuksi päästä irti harjoituksesta ja vain huomaa, miltä kehossa tuntuu ja anna itsesi olla juuri niin, kuin olet.

Jos tarvitset apua omalla matkallasi, teen myös henkilökohtaisia valmennuksia. Lähetä sähköpostia: ramjaskaur6@gmail.com.

 

TANSSI, VAIKKA ET OSAA!

ballerina-733925_1280

“Mä tulisin sun kurssille muuten, mutta kun mä en tykkää tanssia…”

Tämä on todella usein kuulemani lause, kun ilmenee, että retriiteilläni tai muissa koulutuksissani liikutellaan kehoa myös tanssin muodossa.  Monella lienee jäänyt tuskanhikiset muistot koulun liikuntatunneilta tai tanssitilanteista, joissa omat askeleet eivät vaan yksinkertaisesti ole taipuneet haaraperushyppyä monimutkaisempiin kuvioihin tai oma sisäinen rytmitys ei ole suostunut virittäytymään samalle tajuudelle annetun opastuksen kanssa. Seuraa epämieluisa ja kiusaantunut olo ja tunne, että haluan täältä pois. “Minulla vaan ei ole mitään rytmitajua, en osaa tanssia”- mantrat  ovat näin saaneet vauhdikkaan sijan omassa päässä. Samalla viereinen jumppaaja tekee kaikista vaativimmatkin askeleet sujuvan lennokkaasti lisäten vettä myllyyn..

Tanssivat jalat, ei sääntöjä

Luovuus, oma ääni, intuitio, tulkinta, vapaus, tunteiden tulkinta ja ilmaisu. Säännöttömyys. Flow. Sielun sinfonia. Mielen äänettömyys. Kehollinen ilmaisu ja sitä kautta kaiken eheytyminen. Ei sääntöjä siitä, mikä on tanssia ja mikä ei. Jokainen liikkuu omalla tavallaan.

anu_028

Vaikka olen aina rakastanut tanssimista (olen tanssinut eri tyylejä baletista afroon)minusta tuntui pitkään, että  jokin osanen jäi aina puuttumaan. En vain tiennyt, että mikä se oli, kunnes joitain vuosia sitten kansainvälisillä kundaliinijoogafestivaaleilla shaktitanssi avasi minussa jotain uutta. Kutsun sitä jotain uutta sanoilla kauneus ja vapaus. 

Ensi kertaa kukaan ei shaktitanssiin sisältyvän vapaan tanssin osuudessa käskenytkään, miten pitäisi liikkua. Ei ollut sääntöjä, koreagrafiaa tai mielikuvaa siitä, miten kuuluisi tanssia. SAI VAAN OLLA,  vapautua ja antaa sielun ilmaista itseään kehon kautta ja ilmentää jokaikistä ihmisyyden puolta ja energiaa (esim. herkkä, raivoisa, vahva, jumalatar, rakastava, kylmä, kova, surullinen, iloinen).  Kun vapaata tanssia olivat edeltäneet kehoa avaavat virtaavat venytykset (jumalaisen kauniin musiikin säestämänä) sekä energiaa nostattavat helpot seisomaharjoitukset, oli sisäinen luova tanssija minussa täysin valmis heittäytymään rytmien ja erilaisten musiikkien vapaasti vietäväksi. Shaktitanssiin kuuluvan rentoutuksen ja liikemeditaation myötä hykertelivät lopulta myös sisäinen perhoseni, leijonani ja budhani tyytyväisenä, kaikki sulassa sovussa.

Myöhemmin kiinnostukseni pehmeämmän ja feminiinisemmän puolen kehittämiseen  kasvoi ja opiskelin shaktitanssin opettajaksi. Koulutuksessamme yllättävän monella ei ollut hyvää rytmitajua tai tanssitaustaa, mutta se kukkaan puhkeaminen, joka jokaisessa tämän vuoden aikana tapahtui, oli häkellyttävää. Huomasin myös, kuinka rytmitaju voi todella myös kehittyä.

Miltä tuntuisi elämä, joka sallisi sinun oman liikkeen virrata vapaasti ilman, että mieli kertoisi joka väliin oman kommenttinsa siitä, kuinka tyhmältä tai naurettavalta näytät, ettet osaa, tai että tämä on tyhmää? Rohkealta, vapautuneelta?

Tietoinen tanssi

Muutama vuosi sitten ulkomailla asuessani aloin käydä ahkerasti myös muilla tietoisen tanssin tunneilla ( mm. biotanssi, ecstatic dance, 5rhythms) ja tapahtumissa. Siitä lähtien olen tanssinut yksin ja toisten kehojen kanssa ja tukemana, vedessä ja maalla. Ei ole paikkaa, jossa ei voisi tanssia. Samalla olen huomannut, kuinka tanssia voi myös jatkaa sisäisesti ja antaa virtauksen ja luovuuden viedä, vaikkei  keho edes liikkuisi.

Kauneinta rakastamassani tanssissa on sen suoma vapaus. Suoritus-ja sääntöyhteiskunnassamme on mahtavaa, että on yhä enemmän tilaisuuksia, joissa itseään voi ilmentää täysin vapaasti, luovasti ja kaiken sallien ilman, että vapautumiseen tarvitaan alkoholia.  Kaikilla meillä kun on oma sisäinen sykkeemme, joka luo meidän yksilöllisen liikkeemme. Ja tämä liike on samalla yhteydessä kaikkialle. Jokaisella tulisi myös olla täysi vapaus ilmentää omaa liikettään haluamallaan tavalla.  Samalla, kun antaa  itselleen täyden luvan tanssia kuin holtiton, villi, seksikkyyden jumala tai jumalatar tai vaikkapa pyhä neitsyt maria, avaa samalla kanavia suuremmalla hyväksynnälle itseään ja toisia kohtaan.  Mikäli tuntuu, voi vain maata lattialla ja vaikka itkeä, huutaa tai nauraa, jos on tarve päästää kehoon pakkautuneita emootioita ja turhautumisia ulos. Kaikki on sallittua.

Minussa, kuten sinussakin on todella kaikki nämä eri energiat ja puolet, ja ne saa elää vapaasti ja terveellä tavalla tanssin kautta. Mitään ei ole tarpeen kieltää!

anu_086

Suurin haaste tanssin suhteen monelle onkin se, että uskaltaa päästää mielensä kontrollista ja itselleen asettamistaan uskomuksista ja säännöistä irti antaen oman virran ja sisäisen kompassin viedä. Ei suinkaan se, osaako tanssia vai ei. Kun oman kehon sallii liikkua sen haluamaan tahtiin ja itseään uskaltaa ilmaista eri tavoin, keho ja alitajunta alkavat vapauttamaan samalla kuin luonnostaan asioita ja jumeja, jotka ovat valmiita tulemaan pintaan katsottavaksi ja irtipäästettäväksi ilman erillistä analysoinnin tarvetta -täysin omalla painollaan. 

Kaikille ja kaikelle on tilaa. Kun ei ole määritelty oikeaa eikä väärää, voi vain nauttia ja antaa mennä.

Kaiken tällaisen vapautumisen jälkeen on hyvä antaa kehon rauhoittua rentoutuksen myötä, jolloin energiat pääsevät tasapainottumaan sekä myös viettää hetken meditaatiossa, omassa sisäisessa rauhassa. Mikäli näitä vaiheita ei tunnilla opeteta, voi ne tehdä myös itse kotona (shaktitanssiin nämä vaiheet kuuluvat aina).

Miksi aivot rakastavat tanssia?

Tanssi luo onnellisuutta
Tanssi ja onnellisuus yhdistyvät lantiossa. Eikä ole väliä, kumpi tulee ensin, sillä ne kummatkin stimuloivat toisiaan. “I am so happy that I feel like dancing.” Tanssiminen auttaa muuntamaan oman mielen aaltoja positiivisempaan suuntaan.

Tanssi on meditatiivista
Meditaation suotuisat vaikutukset ovat jo hyvin todistettu myös tieteellisesti. Mielen tyhjentäminen, hetkeksi ajatuksista irtipäästäminen ja keskittyminen tähän hetkeen on resepti stressin vähentämiselle, kognitiivisten kykyjen parantamiselle, lisääntyneelle luovuudelle ja sisäiselle rauhan tunteelle. Tanssi on meditaatiota!

Tanssi on terveyden indikaattori
Tanssimiseen tarvitaan useiden ominaisuuksien yhteistyötä. Muutamia fyysisiä esimerkkejä: keuhkojen kyky ottaa enemmän happea, veren pitää pystyä pumppaamaan verta nopeammin, selkärangan ja asennon täytyy olla vahva ja kehon raajojen toimia hyvin. Mutta kaikista tärkein, eli aivojen tulee toimia hyvin. Kyky kuunnella,  sisäistää rytmi ja  saada kehon eri osa-alueet jatkuvaan liikkeeseen musiikin tahdissa, on merkki vakaasta ja terveellisesti kehittyneestä mielestä.

Tanssi on terapeuttista
Musiikin ja tanssin tiedetään vahvistavan neurokemiallisten muutosten myötä terveyttä seuraavilla neljällä alueella: 1. palkitseminen, motivaatio ja nautinto/mielihyvä. 2. Stressi ja virkistyminen 3. vastustuskyky ja 4. sosiaalinen yhteys. Tanssi myös sisältää kaikki ne laaja-alaiset hyödyt, joita fyysinen aktiviteetti tarjoaa keholle ja mielelle.
(http://www.curejoy.com/content/how-dance-affects-the-brain/)

Mitä siis enää odotat, lanteet vaan rohkeasti liikkeelle. Ja miksi kävellä, kun voi yhtä hyvin tanssia!  🙂

Haluatko kokeilla shaktitanssia?

SHAKTITANSSIN TYÖPAJA 23.4.2017 Villa Vapaudessa. Työpajan kesto 4 tuntia.

Shaktitanssi on jooginen harjoitus, jossa huomio käännetään sisälle. Shaktitanssi auttaa erityisesti  feminiinisemmän energian avautumisessa  (luovuus, virtaavuus, ilmaisu) ja samalla toki keho saa uutta venyvyyttä ihan fyysisestikin. Vaikka shaktitanssia harrastavat Suomessa pääsääntöisesti tällä hetkellä naiset, sopii se harjoitusmuotona yhtä lailla  miehille. Terve miehisyys, kun sisältää aina myös feminiinisyyden (tasapaino). Shaktitanssin opettajina on maailmalla miehiä, myös hyvinkin maskuliinisia sellaisia.  

Seuraava kansainvälinen Shaktitanssin  opettajakoulutus Suomessa
alkaa huhtikuussa 2017 ! Lisätiedot ja infopaketti: shaktidancefi@gmail.com. 
https://www.facebook.com/events/719761374866391/

FACEBOOK: Shaktitanssi / Shakti Dance Finland

Miltä sinun vapautesi näyttää?

10403690_10152535751697161_2803537581991247146_n

 OECD:n vertailun mukaan Suomessa oppimistulosten erot kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä ovat Eu-maiden suurimpia. Moni koulussa uupunut kokee mm., ettei kuulu joukkoon eikä pysty integroitumaan. Ulkopuolisuuden kokeminen ja yksinäisyys nostattavat helposti  pintaan tunteen, että minussa täytyy olla jotain vikaa, kun en sopeudu tai kuulu joukkoon. Ilmiön muita lisämausteita ovat kyynistyminen, elämänilon katoaminen, suru ja  pitkittyneenä masentuneisus. Yksinäisyys ja tunne ulkopuolisuudesta sairastuttaa lopulta myös kehon.

Tällä kertaa jaan matkani varrella kertyneitä  toisistaan irrallisia mini-tarinoita liittyen erilaisuuden eri puoliin, rasismiin, opetuksiin sekä omiin uskomusjärjestelmiimme, muutokseen ja vapauden käsitteeseen.

Etelä-Afrikka 1996
Olin 17-vuotias, kun lähdin ensimmäisen kerran maailmalle yksin. Maa oli Etelä-Afrikka. Etelä-Afrikassa oli vuotta aikaisemmin loppunut Apartheid ja koulut olivat vasta tovi sitten avanneet ovensa myös mustille oppilaille. Nyt samassa koulussa opiskelivat  ensi kertaa aivan kaiken väriset oppilaat. Itse en  osannut kategorisoida ihmisiä mihinkään sen kummempaan kastiin  ihonvärin perusteella, kun heitä uudessa kotimaassani tapasin. Moinen kirjo oli minulle toki uutta ja erilaista, sillä lapsuuteni  ja nuoruuteni Suomi oli pääosin valkoihoinen. 

Tuohon aikaan ei valkoiset juuri liikkuneet Sowetossa, mustien asuttamalla Johannesburgilaisella asuinalueella, johon kuului osana myös köyhä peltihökkelien ghettoalue. Asuin itse kuukauden verran Sowetossa, sillä halusin kokea mahdollisimman monipuolisesti erilaisuutta muuten pääsääntöisesti valkoisesta Etelä-Afrikkalais elämästäni. Olin eräänä iltapäivänä sowetolais-perheeni  sisarusten  kanssa kävelyllä kadulla, kun minituristibussi pyyhälsi ohi. Ei mennyt kuin hetki, kun bussi peruutti takaisin kohdallemme ja bussin kalteroitujen ikkunoiden läpi valkoiset turistit aloittivat ankaran valokuvauksen kysymättä meiltä edes lupaa kuviinsa.  Siinä seisoimme, emmekä voineet oikein paetakaan. Tunsin ensi kertaa elämässä olevani kuin joku eksoottinen apina ihonvärini vuoksi, negatiivisella tavalla. Tapahtuma tuntui kiusalliselta, ennen kaikkea hämmentävältä ja surulliselta. Tunsin kiukkua, siinähän me  ihmiset, ystävät olimme vain kävelyllä. Miksi se oli ihmeellistä? Vuoden aikana altistuin usein sille uskomukselle, että se ei ole soveliasta, että eriväriset viettävät aikaa yhdessä.

Englanti 1999
Asuin Lontoossa ja  tutustuin erääseen suomalaiseen tyttöön. Hän oli töissään rakastunut puertoricolaiseen poikaan ja he olivat aloittaneet seurustelun. Tyttö oli Joensuusta, Suomen silloisesta ”rasismin mekasta”. Ystävänikin oli ollut koko teini-ikänsä rasisti aina siihen asti, kunnes lähti parikymppisenä Englantiin. Hän oli huudellut ja uhonnut lähes tyhjillä Joensuun kaduilla näkymätöntä, mutta heille ilmeisen todellista uhkaa vastaan, että kaikkien ulkomaalaisten olisi painuttava Suomesta helvettiin. Ainoastaan valkoihoiset ihmiset hyväksyttiin heidän maailmassaan. Sitten tyttö muutti töihin Lontooseen, oppi työpaikallaan tuntemaan Etelä-Amerikkalaisen pojan ja rakastui.  Hän ei kiinnittänyt pojan ihonväriin enää edes huomiota jonkin ajan kuluttua. Nyt tyttö ei tosin enää uskaltanut palata Joensuuhun, koska pelkäsi, että hänet hakattaisiin. Hänhän oli omien sanojensa mukaan ”vaihtanut leiriä.”

Espanja 2005
Espanjan Valenciassa asuessani ja töissä ollenssani, vietin erään viikonlopun Madridissa ja tutustuin siellä asuvan suomalaisen ystäväni kautta toiseen suomisisareemme. He olivat Madridissa samassa työharjoittelussa. Tyttö oli alunperin eräästä maakunnasta, mutta oli muuttanut  Helsinkiin opiskelemaan. Helsingissä asuessaan hän oli viettänyt kaiken aikansa samasta pitäjästä olevan poikaystävänsä ja osakuntanporukkansa kanssa. Hän ei tuntenut yhtään helsinkiläistä  eikä ollut halunnut edes tutustua heihin. Hän oli ollut vakaasti sitä mieltä, että kaikki Helsinkiläiset ovat ylväitä, itsekkäitä, kylmiä ja lähestulkoon  kurjia ihmisiä, joihin ei kannata edes tutustua. Viikonlopun jälkeen hän oli silmin nähden hämmentynyt sanoessaan minulle ja ystävälleni:”Mutta tehän olette tosi kivoja ja sydämellisiä. En olisi ikinä kuvitellut, että olette Helsingistä! Täytyi tulla näköjään maailmalle asti muuttamaan käsitykseni.”

Kuljetko uudistumisen tiellä?

Screen Shot 2016-03-30 at 11.04.18

85-vuotias Etelä-afrikkalainen host-isoisäni, oli elänyt koko elämänsä rotusorron parissa. Hän oli täydellinen rasistisen henkilön ilmentymä, mutta tulimme silti mainiosti juttuun, jos emme puhuneet rotukysymyksistä.  Vaihto-oppilasvuoteni päätteeksi hän sanoi minulle sanat, joita en  ikinä tule unohtamaan. ”Olen kateellinen sinulle. Olen tarkkaillut sinua. Sinä et näe  etkä tunne vihaa, niin kuin minä. Minut kasvatettiin näin, inhoamaan ihonvärin perusteella erilaista, enkä osaa helposti muuttaa tätä. Minut on aivopesty. Ja nyt minusta tuntuu, kuin olisin oman mieleni vankilassa, enkä pääse täältä ulos. Toivon, että vielä opin. ” Se olin rohkein tunnustus,  mitä kukaan minulle on koskaan sanonut.

Minusta tuntuu, kuin olisin oman mieleni vankilassa, enkä pääse täältä ulos. Toivon, että vielä opin.

Uudistuminen vaati muutosta
Aikojen alusta asti ihmiskunta on pelännyt epävarmoja asioita ja muutosta. Luolamiehet pelkäsivät tulta takuuvarmasti, mutta se oli yksi osatekijä ihmisten kehittymisessä. Muutokseen liittyykin lähes poikkeuksetta vastustus. Omasta saavutetusta turvasta, oikeuksista, etuuksista tai asemasta ei haluta luopua varsinkaan, jos muutos ei takuuvarmasti voi luvata jotain parempaa. Myös vanhasta ( toimimaton parisuhde, työ, uskomus) vaikka se olisi kuinka huonoa, on aina turvallisempaa pitää kiinni, kuin liikkua ennakkoluulottomasti kohti uutta ja tuntematonta.

Romahduksen kautta uudelle tasolle
Ennen kuin ihminen voi siirtyä asenteissaan, uskomuksissaan, tavoissaan  ja toimintamalleissaan uudelle tasolle, on ensin käytävä läpi muutoskäyrä, joka sisältää eri vaiheita. Järkytys, torjunta, totuuden hetki, ja lopulta tilanteen hyväksyntä (usein siinä vaiheessa, kun on vihdoin rotkahtanut kuiluun). Vasta näiden steppien jälkeen, on mahdollista saavuttaa ymmärrys  ja lopulta kivuta entistä korkeammalle uuden tasapainon tasolle.  Muutos harvoin onnistuu pomppaamalla suoraan korkeammalle tasolla, vaan matka sisältää aina sen, että ensin vanha (uskomukset, minäkuva, toimintamallit) on revittävä auki tai rikottava. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ihminen ( tai organisaatio tai maa) löytää itsensä tässä kohti syvästä kuopasta, jossa ei ole välttämättä aina niin miellyttävää hengittää ja elää. Kun itsensä altistaa uudelle, seuraa vääjäämättä kuitenkin kasvua. Henkisen kasvun polulla epävarmuuden sietäminen ja ei-tietäminen ovat tärkeimpiä oman kasvun siemeniä.

Ollakseen elossa täytyy jatkuvasti kyetä sopeutumaan, kehittymään, oppimaan ja kypsymään.

Entisen yliopistoprofessorini sanoin, ”jo 70 vuotta sitten tiedostettiin maailman suunnittelematon muutos ja todettiin kasvamisen tarve ihmisissä, jotta he voisivat selviytyä. Miten nyt?” Useimmat organisaatiomuutokset epäonnistuvat, kun ihmisten johtamisen sijaan keskitytään asioiden johtamiseen. Miten Suomessa asuvia  johdetaan uusien muutosten kynnyksellä?

cumulus-1-1309105-639x423

Vapauden puolustaminen

Vapaus ei tarkoita sitä, että saa tehdä mitä lystää tai että kaikki tulee hyväksyä.
Vapaus sisältää myös vastuun, kyvyn asettaa terveitä rajoja, neutraalisti kohtaa. Neutrauliuteen päästään, kun kuunnellan ensin vastakkaisia ääniä ja näkökantoja. Jos nämä vastakkaiset maailmat eivät ikinä kohtaa,  tai polariteettejä ei itselleen salli, ei neutraaliuttakaan  tai keskustelua voi syntyä.

Todellisessa ja syvimmässä vapaudessa ei ole  kuitenkaan ikinä mitään menetettävää, suojattavaa tai puolusteltavaa. Se vain on. Sinä et ole minulle mitään velkaa, enkä minä sinulle.

Mikä on se vapaus, itsenäisyys, turva, tai vaikkapa suomalaisuus,  jota täytyy puolustaa tai ylläpitää vihalla, eriarvoisuuden lietsomisella, asein,  jostain  väkisin kiinni pitämisellä, kiusaamisella, vaatimuksilla, rasismilla ja pelolla? Mikäli jostain täytyy pitää kiinni kynsin ja hampain on se jokin  muuttunut jo vankilaksi eikä se todellista vapautta tai turvaa ikinä ollutkaan.

Loppusanat

Jos jaksoit lukea tänne saakka, niin tässä vielä tarina, siitä miten havahduin taas kerran siihen, mikä elämässä oikeasti merkitsee.

Kovia tarinoita sydäntä hellyttävien hymyjen takana
(Ote päiväkirjastani ja FB-päivityksestä 3.3.2015  Harare, Zimbabwen aids orvot ry)

Haastattelin tänään alkuillasta keskuksellamme erästä 12-vuotiasta poikaa, sillä halusin kirjoittaa hänestä henkilötarinan. Pojan vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa 7 vuotta sitten ja sen jälkeen hän on asunut setänsä ja veljensä kanssa. Vaikeiden tunteiden käsittely on täällä Zimbabwessa ja köyhien lasten kesken lähes tabu ja tämäkin kaveri on aina naama virneessä ja iloinen. Silti olen jotenkin aina aistinut hänen tukahdutetun surun kaiken sen reippauden alla.

Tänään sain sitten yllättäen kokea jotain kaunista ja suurta, kun sain olla hänelle se turvallinen syli, joka mahdollisti itkun ja tunteiden näyttämisen.Taivas repesi kaatosateeseen jutellessamme äidistä, isästä ja ikävästä. Siinä istuimme sylikkäin ja itkimme lopulta kummatkin kilpaa sateen kanssa. Halasin, silitin ja rukoilin, että tästä ihanasta pojasta pidetään huoli. Kysyin lopulta, haluisiko hän tulla kaakaolle luokseni vai saattaisinko hänet kotiin. Koska poika ei tiennyt mitä kaakao on, valitsi hän sen,että veisin hänet kotiin ja pitäisin kädestä kiinni. Kassissani oli kallis läppäri ja puhelin sekä rahaa. Jokin lienee muuttumassa, kun ajattelin kävellessäni läpi Hararen köyhimmän alueen pimeän jo laskeutuessa, että aika vähän mulla siinä kassissa on edes yhtään mitään menetettävää..

ELÄMÄNI YLLÄTTÄVIN RAKKAUSKIRJE

Mielen peikot, pelot ja vastustus tulee hyväksyttäviksi ja vapautettavaksi  vasta, kun niille antaa aidosti sijaa tulla esiin. Eheytyminen ja painolasteista vapautuminen tapahtuu pikku hiljaa, sivutuotteena, useimmiten sillä hetkellä, kun on lopettanut  ajattelemisen ja analysoinnin, yrittämisen, etsimisen, jonkun muun tavoittelemisen ja on vihdoin pysähtynyt itsensä äärelle, rennosti.

anu_139

All you need is love

Ystävänpäivä 14.2.2016. Takana on jo monta päivää meditaation ja mielen kundaliinijoogan 2.tason opettajakoulutusmoduulia. Vettä on satanut joka päivä yhtäjaksoisesti. Sade on sopinut hyvin koulutuksen teemaan ja matkaan, jota on tehty mielen ja oman minän sisälle.

Tänään ystävänpäivänä olen istunut itseni parissa ja yhdessä ryhmämme kanssa paikoillani ja tehnyt yhdeksän 31 minuutin intensiivistä ja moniulotteisesti haastavaa, alitajuntaa puhdistavaa meditaatiota sekä ollut koko päivän puhumatta, hiljaisuudessa ja ilman teknologiaa. Illan saapuessa olen nälkäinen ja uupunut. Samalla mieleni on kuitenkin rauhallinen, olen korkeissa energioissa ja täysin läsnä . Opettajani Shiv Charanin  ja hänen vaimonsa Satya Kaurin Quinta do Rajo-nimisessä ashramissa Portugalissa seva*-työntekijät ovat kattaneet ruokasalin kauniiksi. Jokaisella istumapaikalla on suklaakonvehti ja Valentine’s-day kirje ja pöydissä kynttilät.

*Seva tarkoittaa pyyteetöntä työtä (selfless service). Työn vastapainoksi ei odoteta henkilökohtaisia etuuksia, mainetta tai kunniaa.  Kun annan, saan myös itselleni. Toisen pyyteetön palveleminen ilolla ja egotta on suuri henkinen harjoitus, jossa kohtaa vastapainoksi monta oman mielensä ansaa ja estettä, henkistä ja kehollista lukkoa, ja tällä kertaa niitä ei pakene. Samalla on mahdollista opetella intensiivisesti läsnäolon taitoa ja pysähtyä.  Olen itse myös ollut harjoittelemassa sevaa samassa Ashramissa kolme kuukautta puoli vuotta aimmin. Ehkä kirjoitan siitä kokemuksesta tuonnempana.

Happy Valentines day my love!

Olemme kukin tähän koulutukseen osallistuva  saaneet tehtävämmeksi kirjoittaa rakkauskirjeen, joka jaetaan sattumanvaraisesti tänä kansainvälisen  romanttisen rakkauden juhlapäivänä. Kävelen hiljaisuudessa ruokalautaseni kanssa kohti yhtä huoneen takana olevista pöydistä. Yhtäkkiä  kuitenkin pysähdyn.  Oikealla puoleni salin keskivaiheilla on pöytä, joka kutsuu minua luokseen sittenkin enemmän. Istun alas tuolille, jossa on tyyny tekstillä: All you need is love. Hymyilen ja avaan samalla istumapaikallani olevan rakkauskirjeen. Hengitykseni salpaantuu hetkeksi. Sehän on minun itse kirjoittama kirje, jonka olin tarkoittanut jollekin muulle!  Ei voi olla totta, mikä todennäköisyys, että noin 30 istumapaikasta valitsen juuri tämän?

Vaistonvaraisesti mieleeni tulee, että minun kuuluisi vaihtaa paikkaa, sillä minunhan oli tarkoitus saada jonkun muun kirje (se olisi hauskempaa) ei suinkaan omaani. Hetkeksi istahdankin viereiselle penkille. Mutta välittömästi tajuan, että eihän minun kuulu vaihtaa paikkaa. Tämä tajuamisen hetki on niin voimakas, että sisälläni kipinöi. Tämähän on juuri se kirje, jota olen tiedostamattani odottanut koko elämäni. Rakkauskirje itselleni!  Näinkö kauan siinä meni että tajusin ja näinkö helppoa se olikin? Ei se, että kirje tuli, vaan mitä se minussa aukaisi.

roses-2-1198441-640x480

Rakasta itseäsi!

Aiheen tutkiminen on ollut tapetilla jo vuosia. Helppoa tämä laji ei ole. Itsensä rakastamisen tärkeydestä puhuvat kaikki, niin henkiset gurut kuin maallisemmatkin matti meikäläiset. Siitä on tullut jo vähän kulunut sisustustuotteiden slogan, maallistunut toteamus. Mutta kuinka moni pysähtyy todella sen äärelle?  Kuinka moni tietää, mitä se  itsensä rakastaminen oikeasti tarkoittaa? Miltä se maistuu, miltä se tuntuu?

On autenttista ja epäautenttista rakkautta, ohimeneviä virtauksia, takertumista sekä syvää rajatonta ja ehdotonta rakkautta, joka ei ikinä kulu loppuun, aseta ehtoja tai  odota vastakaikua jne. Olen lukenut lukuisia rakkaudesta  ja itsensä rakastamisesta kertovia kirjoja ja oppaita, kuunnellut opetuksia, opiskellut, käynyt kursseilla, tehnyt harjoituksia. Monet kertovat, että itsensä rakastaminen tarkoittaa heille käytännössä sitä, että hyväksyy itsensä juuri sellaisenaan, että osaa antaa itselleen anteeksi,  että asettaa itsensä etusijalle, ettei anna itsen yli käveltävän, asettaa rajoja, että kohtelee itseään hyvin  ja armollisesti ja muistaa hemmotella silloin tällöin, että kuuntelee itseään, että tekee kivoja asioita itselleen, että hyväksyy joka hetken täydellisenä sellaisena kuin se on jne. On affirmaatiota ja peiliin ja seiniin liimattavia muistutuksia. Yhdyn kaikkiin näihin ja olen samoja asioita harjoittanut myös tietoisesti vuosia ja jatkan niitä edelleen. Mutta jossain kohti affirmaatioiden ja muiden harjoitustenkin taakse on sukellettava. Miten se tapahtuu?

Sydämeni vivahteikas matka

Olen ollut rakastunut  romanttisessa mielessä, rakastanut ei romanttisesti ja autenttisesti, kokenut  lukuisia hetkiä (esim. erilaiset kundaliinijooga- yms. tantraretriitit  ja koulutukset ja muut tapahtumat ja kohtaamiset, joissa on vallinnut rakkaudellinen ja hyväksyvä ilmapiiri), jolloin olen tuntenut sydämessäni suurta keveyttä ja rakkautta, yhteyttä maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Olen  opettanut rakkausaihetta joogan ja valmentamiseni kautta, rakastanut sydän rikki ja surullisena ja rakastanut sydän täynnä iloa ja sydän täynnä rauhaa. Sydämeni on särkynyt. Mutta ennen kaikkea sydämeni on kokenut montaa eri vivahdetta. Se on ollut tässä elämässä monesti täysin auki ja lempeä sekä niin täynnä elämää, että olen meinannut pakahtua.  Olen myös kokenut itseni valona ja energiana, ollut ykseyden tilassa mieleni ulottumattomissa ja kokenut rajatomuutta, kun jumala on avautunut kauttani.  Kaikkien näiden ”seikkailujeni” jälkeen ja ansiosta olen siis kuvitellut, että tiedän mitä itsenä rakastaminen myös tarkoittaa tai miltä se tuntuu. Väärässä olen ollut.

Olen yrittänyt kuin koira etsiä luuta tai olla etsimättä, välillä jo kuvitellen, että olen sen oivaltanut.

Tällaista itanu_005seeni kohdistuvaa ja suoraan minulle osoitettua rakkauden energiaa, joka minussa tänä ystävänpäiväniltana  tai valentinoksen aattona odottamatta, salaa ja täysin yllättäen aukeaa kirjeeni ansiosta, en ole kohdannut. Se on jotain uutta. Se on jotan minua suurempaa. Se valuu joka soluuni ilman, että yritän tehdä mitään.  Kyyneleet virtaavat ilosta ja helpotuksesta poskilleni, nauran. Tuntuu, kuin universumi pilailisi kanssani, virnistän sille takaisin. Olen yrittänyt kuin koira etsiä luuta tai olla etsimättä, välillä jo kuvitellen, että olen sen oivaltanut.  Tänä iltana tunne rakkaudesta ja täydellisestä kelpaavuudestani  itselleni on voimakas. Mutta samalla se ei ole mitään ihmeellistä, ikään kuin se olisi ollut jotain niin tuttua, jonka aina olen tiennyt, mutta jonka olen unohtanut matkan varrella.


Koen, että tässä ja nyt, räjähtäneenä, meikittä, ilman lapsia, parisuhdetta (tunsin pitkään, ettei elämäni ole yhtä merkityksellistä ilman omaa perhettä) maailmanmatkaajana, monta surua ja epätoivoa, mutta myös iloa ja täyttymystä nähneenä ja kokeneena (omaa ja muiden) olen täydellinen juuri omana itsenäni. Koen olevani täydellisessä tasapainossa kaiken kanssa, Ying ja Yang,  epätäydellisen täydellinen. Olen ehyt eikä minulta puutu yhtään mitään. Tunnen, ettei mikään ulkopuolelta oleva tunne, henkilö tai asia voi minua täyttää, sillä olen täysi jo. Mitään ei tarvitse etsiä  eikä mihinkään pyrkiä. Itseni rakastamisen tunne  tulee sisältäpäin ja joka puolelta lämpönä, jota on vaikea sanoiksi pukea. Kuin jumalallinen rakkauden energia olisi herätetty minussa henkiin vain minua varten. Ennen kaikkea olen taas kerran hämilläni siitä, miten salakavalasti tämä viesti minuun saapui, täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa ilman, että mitään tarvitsi tehdä sen eteen. Lausun mielessäni hiljaa kiitos. Armo taisi käydä ovellani. 

Tämä oli ilman mitään epäilystä elämäni paras rakkauskirje. Siskojeni sanoin  ”hellyyttävällä lapsen käsialallani” raapustettu sydämen kuvien saattelema rakkaudenlähetys. Se saapui, kun vähiten odotin, kutsumatta, yrittämättä, kun keskityin muihin asioihin. Let go, let god. Ja vaikka tiedän, että mikään ei ole elämässä pysyvää, ei edes tämä valaistumisen kaltainen itseeni rakastumisen zen-tilani, on kokemus siirtänyt minut uudelle tasolle.

Mikään ulkopuolelta oleva tunne, asia tai ihminen ei voi täyttää minua, sillä olen jo täysi

anu_084
Let go. Let God..

Seitin reiästä pääsee läpi

Olin aikaisemmin viikolla kuvannut opettajalleni, että mieleni on kuin tahmainen hämähäkin seitti, joka yrittää peittää kaiken alleen, hallita ja ulottua joka puolelle. Hän muistuttaa, että samalla seitissäni on  kuitenkin monta reikää, joista totuus, valo, jumala pääsee läpi. Näinhän se on. Loppujen lopuksi kaikki tekniikat, jooga ja muu harjoitteet ovat toissijaisia ( kuten on minun henkilökohtaiset pyrkimykseni, haluni, toiveeni ja tavoitteeni tässä elämässä). Koen, että erilaisten harjoitusten tehtävä on lähinnä hämätä hämähäkkini (egoni) kutomaa seittiä, jotta saan yhteyden seitin läpi kajastavaan valoon ja korkeampi minäni ja jumala voi elää kauttani. Silti harjoitus ja sitoutuminen on tärkeää. Se auttaa.

Keep up and you will be kept up

Pyrkimyksenäni on omalla matkallani murtaa myötätunnolla ja voimalla kaikki ne muurit, jotka pitävät rakkauden, totuuden, aitouden ja todellisen minän ja  opastuksen loitolla mielen hälinen keskellä, ja auttaa siinä samalla muita. Matka jatkuu.

 Vaikka sanotaankin ja aikaisemmin kirjoitin, että rakkauden tai minkään muunkaan eteen ei oikeastaan tarvitse yrittää tehdä mitään, mihinkään ei tarvitse  pyrkiä tai mitään saavuttaa,  niin silti  sillä on merkitystä, minkälaisia tekoja teet, miten  ja miksi niitä teet. Miten elät. Syvä rakkaus on pysyvää ja se on meidän ydin. Sen ympärille on  kuitenkin kasaantunut elämän aikana monta mutakerrosta:  yhteiskunnan, perheen, suvun, ystävien jne. luomia ja periytyneitä ja hyväksyttäviä uskomuksia, jotka olemme sisäistäneet kiltisti ja uskomme ne todeksi.  ”Kun elän näin, olen hyvä. ”Saavuttamista tärkeämpää on pohtia, mistä on valmis luopumaan? Toisten miellyttämisestä, peloista, häpeästä sekä mielen automaattisista itsesyytöksistä. Kun näistä epäaidoista kerroksista ja uskomuksista uskaltaa päästää irti, jää jäljelle se, keneksi sinut oli luotukin.

Tiedätkö, kuka todella olet ja mikä ei ole totta?

Kasvumatka itseen ja ja itsensä rakastamiseen vaatii rohkeutta, uskallusta, armollisuutta, läsnäoloa, kykyä sietää epämukavuutta ja valmiutta kyseenalaistaa omia ( ja muiden) ajatuksia, erityisesti niitä negatiivisia, ja sitoutumista oman mielen harjoittamiseen. Ja toistoa. Uuden sisäisen rakkausmantran tai rukouksen syöttäminen epätoimivan tilalle vaatii lisäksi kärsivällisyyttä ja antautumista. Rukous ilman intohimoa on kuin ase ilman luotia. 

Sanotaan, että onni saapuu sivutuotteena, kun tekee muita itselleen merkityksellisiä asioita. Näin lienee myös itsensä rakastamisenkin kanssa. Ja se kokemus  on jokaiselle eri, sillä kaikilla meillä on omat oppiläksymme. Silti itsensä rakastamista kaikkine varjoineen kannattaa ehdottomasti harjoitella. Samalla oppii rakastamaan aidosti muita. Kun itselleen sallii epätäydellisyyden, on se helpompi hyväksyä myös ympäristössä.  Ehkä rikkinäisyys onkin eheyttä. Oli tekniikkasi mikä tahansa,  oman egonsa tunteminen ja mielen hallinta ja läsnäoloharjoitukset auttavat, jotta verkon aukot aukeavat ja jumalainen rakkauden energia ( tietoisuus, universumi, kaikkialla oleva energia) voi elää kauttasi.

Läsnäolevia askeleita kevääseen.Hengitä. Kaikki on hyvin, joka hetki.

May all beings be peaceful.
May all beings be happy.
May all beings be safe.
May all beings awaken to
the light of their true nature.
May all beings be free.
– Metta Prayer

anu_036
Life is a flow of love, only your participation is requested

Näillä vinkeillä binikuntoon kesäksi!

 

cumulus-1-1309105-639x423
5 vinkkiä  parempaan arjen hallintaan.  Mitä onnelliset ihmiset tekevät toisin? Näin pääset selluliitista eroon. Tehokkuuden ABC. Lue myös nämä vinkit….

Kuulostaako tutulta? Tämäntapaisilla otsikoinneilla verkossa houkutellaan lukijaa. Vinkkejä kiireisille ihmisille, joiden aktiviteettilista on jo piukeassa. Toistuvat laihdutus- elämänvalmennus-tehokkuus-ja onnellisuusvinkit tarjoavat lähes varmalta tuntuvia  motivaatiokeinoja paremman oloiseen sitten kun unelmaelämään. 

Koska on (olet) tarpeeksi?
Ihmiskunnassamme  tuntuu tällä hetkellä vallitsevan  kollektiivinen haava, jota paikataan moninaisin keinoin.  “Minä en ole tarpeeksi, en kelpaa”  on lähde monille sairauksille, köyhyydelle, yksinäisyydelle tai sille, ettei ole oikein aidosti onnellinen. Kyseinen haava voi oveluudessaan manifestoitua myös ihan päinvastaisesti: tekemättömyytenä tai jatkuvana tekemisenä, ikuisena laihduttamisvimmana, syömishäiriöinä, muiden miellyttämisenä, kontrolloimisen tarpeena, täydellisyyshakuisuutena, pyrkimyksenä yrittää täyttää ympäristön normit ja kuulua joukkoon, vaikkei siltä oikein tuntuisi.

the-crow-1309968

En ole tarpeeksi (en kelpaa) on niin piilossa oleva  ja tukahdutettu tunne, että harva sitä on osannut  ja halunnut edes kohdata tai tunnistaa. Se on viekas ja ovela mielen sanoma, jonka päälle on kasautunut monta muuta täyteainetta.

Pelko siitä, ettei kelpaa ( ettei ole tarpeeksi), voidaan tulkita myös kyvyttömyytenä rakastaa itseään. Samalla se luo rikkaan kasvualustan sille, että jotain puuttuu tai jonkun tarvitsisi olla toisin. En kelpaa haavaan haetaan samalla jatkuvaa hyväksyntää itsensä ulkopuolelta, huomiota, rakkautta, ihailua.

lipgloss-1308917-639x426

Markkinoijat ovat  jo kauan sitten oivaltaneet haavassa piilevän mahdollisuuden takoa rahaa.  Because you are worth it”  ja muut eteeristä hehkeyttä uhkuvat mainokset  vievät tavallisen tallaajaan mielikuvien sitten kun minän ihannemaailmaan.

Kenelle sinun tulee kelvata?

Oikeus olla ja tulla nähdyksi täysin omana itsenä
Oman kokemukseni mukaan, itsensä hyväksyminen viallisena ja epätäydellisenä on yksi suurimpia henkisiä harjoituksia. Samalla se vapauttaa hurjasti energiaa ja luo sisäistä hehkua. Tämä aidompi kaunistuminen, eheytyminen ja voimistuminen on mahdollista useimmiten vain kiireettömässä ympäristössä, jossa on ehdoton lupa edes hetkellisesti olla, olla olemassa  (”to exist”)  ja tulla nähdyksi myös itselleen ilman, että mihinkään tarvitsee päästä tai pyrkiä. Ympäristössä, jossa ei tarvitse esittää tai yrittää olla mitään muuta kuin on. Tällöin kaikki se, joka ei ole totta ja aitoa, tulee väistämättä usein myös kohdatuksi.

Tavallisessa elämässä, jossa olemme olemassa lähinnä sen perusteella, mitä teemme , mihin olemme pyrkimässä tai mitä olemme saaneet aikaiseksi, ei ole tilaa aidolle eheytymiselle ja itseensä tutustumiselle.

En kelpaa- haavauman eheyttäminen vaatii siis ennen kaikkea päätöstä ja halua  olla läsnä omassa elämässään, mitään pakenematta. Sallimalla ja suostumalla, harjoittelemalla, kompuroimalla ja oppimalla sietämään epämukavuutta. Mm. retriitit ovat mainioita mahdollisuuksia pysäyttää elämän automaattikela hetkeksi ja pysähtyä itsensä äärelle, opettajan johdolla. Olemaan ja hioutumaan, vapautumaan. Katsomaan ja elämään uudestaan ehkä kipeitäkin haavoja, joista ei edes ole ollut tietoinen, mutta on antanut niiden ohjata ja rajoittaa omaa elämää.  Valitettavasti tavallisessa elämässä, jossa olemme olemassa lähinnä sen perusteella, mitä teemme , mihin olemme pyrkimässä tai mitä olemme saaneet aikaiseksi, ei ole tilaa aidolle eheytymiselle ja elämälle ja itseensä tutustumiselle. Eheytyminen ja vapautuminen harvemmin onnistuu kiireeessä, netin pikavinkkejä lukemalla, analysoimalla tai ylipäätään jotain muuta kuin mitä nyt on – tilaa tavoittelemalla tai siitä unelmoimalla. Sitten kun maa ja minä, kun on aina jossain muualla. Jossain muualla siitä, mitä ja missä sinä olet juuri nyt.  

Koska olet  viimeksi kokenut syvää tyytyvääisyyttä itseesi ja elämään juuri sellaisena kuin se juuri nyt on, haluamatta mitään lisää, tai minkään olevan toisin?

Mikäli omaa unelmaansa on rakentamassa  ”sitten kun…” -päälle, on hyvä tarkastaa, ettei ole tipahtanut mielen en kelpaa( en ole tarpeeksi hyvä, minulla ei ole riittävästi) -ansaan.

Lempeyttä ja läsnäoloa askeleisiisi.

Ps. Jotten harhautuisi ihan alkuperäisestä aiheesta (lupasin otsikossani vinkkejä siihen, miten pääset kesäksi bikikuntoon), niin  tässä ne olisi: bikinit päälle ja menoksi! 🙂 Lapset osaa tämän homman yleensä erityisen hyvin, kannattaa ottaa mallia. Because you are worth it!little-girl-winking-1392117-1280x960

Mieli ja meditaatio-kurssi Helsingissä 19-20.3.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MIELI JA MEDITAATIO 19-20.3.2016 Helsingissä

anu_kaur_068.jpg

HILJAISUUDEN, TARKKAILUN JA LÄSNÄOLON MAAILMA

Mitä löytyy mielestäsi, entä sen takaa? Kuka ja mikä sinua ohjaa? Miten vapautua kärsimyksestä, levottomuudesta, ahdistuksesta, stressistä? Voiko niistä edes vapautua, vaikkei elämässä mikään muuttuisi ulkoisesti? Miten oppia luottamaan, rauhoittumaan ja olemaan läsnä? Mm. näihin kysymyksiin tulet saamaan vastauksia viikonlopun aikana.

Tämä syvälle luotaava ja aivan varmasti transformatiivinen kundaliinijoogaan pohjaava mielen ja meditaation viikonloppukurssi sopii niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin joogan tai henkisen tietoisuuden harrastajalle ja/tai ammattilaiselle, joka on kiinnostunut kehittämään ja syventämään tai vain uudistamaan itseään. Tulet oppimaan erilaisia meditaatiotekniikoita, ymmärtämään oman hengityksesi potentiaalin sekä muistamaan ja oivaltamaan, kuinka elämä on huomattavasti leppoisampaa mielen ollessa isännän sijasta renki.

Kotiin viemisiksi muuttuneen olon, inspiraation ja kasvaneen ymmärryksen lisäksi saat helppoja oppeja ja työkaluja (hengitysharjoituksia, meditaatioita, kehoa avaavia ja rentouttavia liikkeitä), joita sinun on helppo harjoittaa myös omassa arjessa.

Meditaation hyötyjä

Meditaatiosta on runsaasti hyötyjä ja tässä lueteltuna niistä vain muutamia:

  • Vahvistaa hermo-ja immuunijärjestelmää
  • Lisää elinvoimaa ja sisäistä rauhaa
  • Vähentää unettomuutta
  • Parantaa keskittymiskykyä sekä helpottaa päätöksenteossa
  • Lisää rauhan tunnetta
  • Parantaa ajattelukykyä
  • Parantaa kognitiivisia taitoja
  • Kasvattaa tietoisuutta
  • Auttaa hetkessä olemista
  • Lepuuttaa aivoja ja parantamaa niiden lepokykyä myös muuna aikana
  • Ja kokonaisuudessaan parantaa tyytyväisyyttä elämään

Sekä monia muita hyötyjä!

Pääsääntöisesti käytämme työkaluna kundaliinijoogan tehokasta teknologiaa, mutta pääset tutustumaan myös muiden traditioiden meditaatioihin. Miksi kundaliinijooga? Lyhyesti sanottuna, kundaliinijooga on tietoisuuden joogaa, joka vahvistaa terveyttä, luo mielenhallintaa sekä avaa arkitietoisuuden kohti sielutietoisuutta. Kundaliinijoogan tekniikat puhdistavat, avaavat ja vahvistavat kehoa, erityisesti hermojärjestelmää. Harjoituksessa yhdistyvät liike, hengitys, mantrat ja meditaatio. Kundaliinijooga sopii aivan kaikille.

RAKASTA ELÄMÄÄSI!

Aika: Lauantaina klo 10-18.00, Sunnuntaina 10-16.00
Paikka: Studio Eudokia, Torkkelinkatu 21
Hinta 150 euroa sisältää kaiken opetuksen.
Työttömät, opiskelijat, vähävaraiset -15%.
Sitovat ilmoittautumiset ja maksu 16.3. mennessä, paikkoja rajoitetusti, joten varaa omasi: ramjaskaur6@gmail.com

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Viikonlopun ohjaa sertifioitu kundaliinijoogan- ja shaktitanssin opettaja, valmentaja/coach, ja vapaa-tie henkisen kasvun ohjaaja, Anu Ramjas Kaur. Anulla on lisäksi pitkä kokemus ihmisten ja tiimien johtamisesta ja hän opettaa sekä valmentaa Suomessa ja ulkomailla.

Tapahtuma Facebookissa

Mieli_Meditaatio_kuvallani_JPG